Burn In Silence – Pure As Your First Day
Bostonilainen Burn In Silence on tällä ensimmäisellä demollaan saanut tuottajaksi, myös Noisen lukijoille tutun herran, joka tottelee nimeä Ken Susi. Ken on saanut yhtyeestä aikamoisen otteen ja se kuuluu. Jälki näillä kolmella kappaleella on sen verran vakuuttavaa, että joudun oikeastaan kyseenalaistamaan yhtyeen neitseellisyyden. Soundit ovat mukavan kirkkaat, vaikkakin asiaan kuuluvan tunkkaiset. Siis tasapainoisella tavalla. Olisihan tuota pakettia voinut varmasti hioa vaikkapa tuohikuun pukinpäivään asti, mutta miksi, sillä brutaalin ulosannin ja hienoisen tunkkaisuuden yhdistelmä toimii tässä tapauksessa erittäin hyvin.
Primal Human Pain on oikeastaan varsin rujo avaus demolle. Riffit sinkoilevat, tai no ei ne nyt millään muotoa sinkoile, ihan kuosissa ne ovat. Kitaristi Mike Casavant soittaa isolla intensiteetillä ja vokalisti Chris Harrell suoltaa enimmäkseen murinaan kallellaan olevia osuuksiaan todella selkeästi. Tykkään siitä, että vaikka muristaan, niin hommasta saa tolkun ja tällä julkaisulla ulosanti todella toimii. On siellä tosin pienoinen puhdas osuus mukana, mutta annettakoon se anteeksi.
Raidoista keskimmäinen, eli Lost One on temmoltaan hieman katkotun oloinen, eikä ihan niin tarttuva kuin avausralli. Mutta kappale tarjoaakin enemmän haastetta kuulijalle. Riffien velositeetti on huomattavasti isompaa nopeissa kohdissa ja raskaampaa raskaissa kohdissa. Rumpali Jon Acorn soittaa ajoittain sellaisella vauhdilla, että se saa minut odottamaan koska herran tahdit menevät solmuun. Vaan eivät ne mene.
Self Reliance on yhdistelmä kahta aiempaa kappaletta ja niiden parhaita ominaisuuksia. Tarttuva, nopea ja katkottu. En löydä näistä kolmesta kappaleesta heikkoa kohtaa. Ainoastaan koskettimien ajoittainen käyttö olisi saanut jäädä toteuttamatta. Mutta kun herrat ovat ne mukaan halunneet, niin mikäs siinä, antaa palaa vaan. Voin lämpimästi suositella ainakin nettisinkkuun tutustumista, mutta älkää antako tuon ensimmäisen kappaleen tarttuvuuden liikaa hämätä itseänne. Yhtyeellä on yllätyskortti käytettävissään. Tosin sitä varten joudutte hankkimaan kyseisen demon.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-28
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]