Hvposse – Kaupunki
Hiphopin ja raskaamman rockin fuusiossa on se mielenkiintoinen piirre, ettei kukaan näytä tietävän millä nimellä musiikkia tulee kutsua. Onko se numetallia? Vai onko siinä enemmän elementtejä hiphopista, joten kutsutaanko sitä sittenkin rapmetalliksi? Voiko siitä käyttää suomenkielistä termiä shortsihevi? onko se liian halventava ja pilkkaava? Jokainen kuitenkin tajuaa millaisesta musiikista on kyse, eikä tyylisuunnan nimellä ole lopulta mitään merkitystä.
Harjavallalta kotoisin olevan Hvpossen suurin vaikuttaja on bändin omien sanojen mukaan Rage Against the Machine, vaikka se ei kuulukaan suoraan läpi heidän musiikissaan. Heidän musiikkinsa samaistuu paremmin juuri tähän amerikkalaisten yhtyeiden hallitsemaan genreen, jonka nimeä olen yrittänyt selvittää vuosien ajan.
Kaupunki-demo on nuorista miehistä koostuvan Hvpossen ensimmäinen studiossa purkitettu nauhoite. Hvpossen poikien soitto soljuu mallikkaasti ja kuulostaa yllättävän toimivalta, ottaen huomioon yhtyeen ja soittajien nuoret iät.
Ongelmia syntyy siinä vaiheessa, kun peliin pitäisi tuoda mukaan luovuutta ja jotain omaa. Hvposse noudattaa orjallisesti genrensä kirjoittamatonta kappaleformaattia. Raskaat kitarariffit ja aggressiivinen ote hallitsevat instrumentaaliosuuksia, mutta laulun alkaessa tunnelma seestyy ja taustalle jää vain komppikitara, joka pyrkii tukemaan räppärin riimittelyä.
Tämän formaatin pakonomainen seuraaminen latistaa tunnelmaa ja tekee kappaleista tasapaksuja. Tekemällä oppii, mikä on todennäköisesti totta myös Hvpossen tapauksessa. Ahkeralla harjoittelulla mukaan saadaan sitä rutiinia, joka tuo esille oman tulkinnan ja musiikillisen vivahteen.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-26
Arvostelija : Panu Hietaneva
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]