Mindgrinder – Riot Detonator

Norjassa on, pienoisen black metal -boomin kaaduttua takaisin omaan hautaansa muhimaan kirkonpolttomarinaadissaan, todettu thrash mukavaksi ajanvietteeksi. Siis ainakin, mitä tulee musiikilliseen ulosantiin. Saattaapi olla muutoinkin, mutta toivottavasti ei nyt ainakaan amerikkalaisten slummien white trash -elämäntyylillä. Riot Detonator on yhtyeen toinen kokopitkä ja aikamoinen pakkaus kuunneltavaksi. Voisihan tähän ladella muutaman vaikuttajan, joiden materiaali kuulu, jos ei nyt selkeästi, niin ainakin yhtä selkeästi kuin velipuoli on mutkan kautta sukua. Koska te halutte niitä lukeman, niin tässä pari: Hatesphere, Mordid Angel ja Entombed.

Enkeliin vertailukohtaa otettaessa täytyy kammeta vokalistin pakeille, sillä sekä basistin, että vokalistin tonteilla heiluva Cosmocrator päästelee kurkustaan suhteellisen davidvincetmäisiä äänähdyksiä. Ja heiluvathan molemmat herrat myös basson varressa. Vokalisointi on mieleeni hieman turhan rujoa. Ei miehekkäällä tavalla rujoa, mutta jotenkin se onnistuu kuulostamaan sille, että kurkussa oleva klimppi ei sitten irtoa kuin dynamiitilla. Muutamassa kohdassa monotoninen laulu saa hieman “pehmeämpiä” variaatioita, eikä niitäkää voi suoranaisesti kehua. Vokaleiden puolesta valju, siis makuuni turhan monotoninen ja kursaileva.

Soittopuoli sitten on laulunkin edestaä hallussa. Kannuja kopistellaan ja ravataan siihen mallin, ettei juuri enempää jaksaisi kuunnella. Mutta nyt ollaan juuri sillä rajalla, jonka ehtoopuolella makoilee kornius. Rumputulitus käy myös jossakin määrin yksioikoiseksi, mutta onneksi levyllä on muutama vaihtelua antavaa kuvio. Mukavaa levyllä, ainakin noin pääsääntöisesti on riffittely. Siinä on maukkaita yksilöitä ja kuvioita, jotka tekevät biiseistä kuuntelemisen arvoisia.

Pelin avaava Warhead on parhaimpia ralleja, joilla perinteisempi thrash pääsee parhaiten esiin. Ralli voisi oikeastaan olla vaikkapa Marco Aron aikaisista The Haunted -sessioista. Temmoltaan ja vaihtelevuudultaa erinomainen Pathetic Submission tarjoaa oikeastaan koko yhtyeen musiikillisen kirjon yhdessä paketissa, aina taustakuoroja myöden. Myös jyräävän melodinen Transition pistää hienovaraisesti jalan naputtamaan lattiaa. The Rebellion on kuin ilmettyä enska-riffittelyä ja sama pätee vokaleihin. Hieman kuulostaa sille, kuin muutaman vuoden nuorentunut L.G. olisi mikin varressa. Oikeastaan kun tuo platta on tässä useampaan otteeseen kiertänyt soittimessa, niin siihen alkaa yhä enemmän ja enemmän kiinnittää positiivisia ajatuksia. Lienee merkki hyvästä levystä. Silti pinnoja pois vokaleista, ja vaikka tekisi mieli antaa nelonen, niin joudun vetämään kotiin, eli lokaan päin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-31
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.