Olemus – Egod
Nimestään huolimatta Olemus ei ole suomalainen bändi, vaan Itävallan lahja maailman metallimarkkinoille. Egod on bändin toinen levy ja ilmestynyt vuosi debyytin jälkeen. Jotain bändin ideologiasta kertoo levyn nimi Egod, joka on yhdistelmä sanoista ego ja god. Tällä Olemus haluaa viestittää, että jokaisen tulisi olla oma jumalansa.
Musiikillisesti Olemus on yhdistelmä goottimetallia ja konesaundeja. Bion mukaan samplet ja muut konekikkailut on otettu mukaan vasta hiljattain ja sen kyllä valitettavasti myös kuulee. Konesaundit jäävät kovin irrallisiksi eivätkä sovi biiseihin. Biisit sinänsä eivät herätä suuria tunteita, vaan jäävät pyörimään perinteisen goottisävyisen metallin raameihin. Egodin parhaaksi anniksi jää vokalisti Robertin ääni. Mies onnistuu lataamaan hyvin tunnetta biiseihin, vaikkei vokalistina olekaan huippuluokkaa.
Kokonaisuutena Egod tuntuu keskeneräiseltä. Tuntuu, ettei bändi ole saanut kaikkea itsestään irti. Toivottavasti Olemus löytää ensi levylleen sopivamman tuottajan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2002-11-27
Arvostelija : Sari Keskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]