Thurisaz – Scent Of A Dream
Belgialainen Thurisaz aloitti omien sanojensa mukaan musiikkiuransa raskaalla deathin ja doomin sekoituksella. Sittemmin mukaan on haalittu kosketinsoittaja, ja tyyli on myöhemmillä demoilla muuttunut astetta kevyemmäksi. Nykyään yhtye mainostaa sivuillaan soittavansa tunnelmallista death/blackia, mutta muihin kyseisen genren edustajiin verrattuna Thurisazin ulosanti on huomattavasti melodisempaa ja melankolisempaa. Miekkosten ensimmäisellä levyllä voi kuulla muun muuassa vaikutteita Anathemalta, vanhalta Katatonialta ja My Dying Brideltä alakuloisten koskettimien ja puhtaan laulun muodossa. Välillä rumpali yltyy nopeampaan paukutukseen ja sekaan heitetään rääkylaulua, mikä tekee kappaleista monimuotoisia mutta samalla hieman rikkonaisia.
Parhaimmillaan Thurisaz onnistuu luomaan tarttuvia melodioita ja oivaa tunnelmaa, mutta heikoimmillaan musiikki tuntuu joko junnaavan liiaksi paikoillaan tai vaihtelevan epäluontevasti osiosta toiseen. Onneksi koskettimia ei ole tuotu liian esille, vaan ne toimivat pääasiassa kitaroita tukevana taustavoimana. Ei ole aivan selvää, mitä yhtyeen musiikki kaipaisi tehdäkseen seuraavalla levyllä paremman vaikutuksen, mutta tällaisenaan jälki on vain keskinkertaista.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-26
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]