Sightless – Recrucify
Aiemmin Withered Garden -nimellä toiminut tamperelaisviisikko julkaisi syksyllä demon, joka jäi mieleen erityisesti tanakoista soundeistaan. Yhtyeen aggressiivinen deathin ja thrashin sekoitus ei ole juuri saanut uusia sävyjä, vaan tiukan riffittelyn ja tauottoman rumputulen tukemana valtauskontoa voimakkain sanakääntein rienaava rääkyminen jatkuu.
Levyn käynnistävä iloinen soittorasiamelodia katkeaa melkein saman tien armottoman oraaliteurastuksen hyökätessä silmille. Avausraita Higher Art of Bleeding on 13-minuuttisen demon onnistunein esitys niin soiton tiukkuuden kuin maukkaiden riffienkin ansiosta. Levyn edetessä taso ei laske merkittävästi, mutta jo Sell Your Messiahissa on huomattavissa jonkinlaista tasapaksuutta avaukseen verrattuna. Tamperelaiset ovat joka tapauksessa saaneet kasaan mukavan kappalevalikoiman, jonka voi tuttuun tapaan ladata maksutta omakseen yhtyeen kotisivuilta. Raskaissa ja suhteellisen selkeissä soundeissa ei tälläkään kertaa ole juuri napisemista.
Sightless ei tarjoile genrelle tyypillisintä laulusuoritusta, sillä odotuslistalla olleiden haudantakaisen murinan ja rähjäisen thrashtulkinnan sijasta Ipe rääkyy yhtyeen teemoja myötäillen kuin jonkin mustemman puolen orkesterin edustaja. Miehen artikulointityyli ja ääni tuovat ajoittain mieleen jopa Janne Sovan. Valinta ei välttämättä ole musiikkiin paras mahdollinen, sillä nyt soitto ja vokalointi puhaltavat ikään kuin eri hiiliin aggressiivisuudestaan huolimatta. Varsinaisesta ongelmasta ei voi puhua, mutta muutaman kuuntelun jälkeen asia kieltämättä mietityttää hieman.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-13
Arvostelija : Antti Kavonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.