Teräsbetoni – Metallitotuus

Teräsbetonin räjähdysmäinen nousu mp3-vitsistä suuren Warner Musicin mannekiiniksi kertoo paitsi kotimaisen raskaan musiikin kovasta kurssista myös levy-yhtiön riskinottokyvystä. Vaikka suomeksi laulettu raskaampi jyystö on viime vuosina ollut myyntilistoilla kova sana, Teräsbetonin tyyppinen materiaali ei selkeistä kohokohdistaan ja 80-luvun ainaisesta trendikkyydestä huolimatta ole erityisen ajankohtaista. Auburnin metallikuninkailta ammennetulla tosimetallikonseptilla yhtye on kuitenkin päässyt sen verran pinnalle hittiradioissa, mediassa ja karvanoppacorolloissa, että alan fanaattisempien harrastajien ärsytyskynnys on ylitetty jo ajat sitten.

Laulupuolta ja bassoa hoiteleva Jarkko Ahola on sen verran varma yhtyeensä tulevaisuudesta, että pesti Dreamtalen laulajan tontilla jäi lyhyeksi. Teräsbetonin oudoin puoli on se, ettei sen paljaita rintakehiäkin kauemmaksi loistavien vaikutteiden tai pikemminkin tributoinnin kohteiden selkeydestä osaa olla kovin vihainen. Nelikon metalli on hyväntuulista ja kursailematonta, eikä oman kädenjäljen määrää materiaalissa ole missään vaiheessa liioiteltu. Vaikutteita on tosin imetty kasarimetallista yleisemminkin, joten täysin yhden nimen jalanjäljissä kokoonpano ei kulje. Lisäksi sillä on käytössään aiheestakin hehkutettu valttikortti: maestro Aholan jumalaisen komea ääni.

Se, pitääkö yhtyettä hauskoina veikkoina vai laumana posereita, on tietenkin sivuseikka sen rinnalla, miten onnistunutta itse materiaali on. Debyyttipitkäsoitto Metallitotuus sisältää kolmen aiemmin mp3-muodossa jaetun raidan ja viime vuonna ilmestyneen promon kappaleiden lisäksi tuoretta tavaraa, joka kasvattaa paketin keston 51 minuuttiin. Osa yhtyeen sävellyksistä heilauttaa sotakirveen suoraan luuytimeen, mutta paikoin aseissa olisi vielä huomattavasti teroittamista.

Levyn parasta antia edustavat jokseenkin tarttuva sinkkurallatus Taivas lyö tulta, Black Wind, Fire and Steeliä ja The Power of Thy Swordia yhdistelevä Teräksen varjo, Brothers of Metal Pt. I:n malliin soiva nimikappale sekä pirteästi laukkaavat Silmä silmästä ja Älä kerro meille. Myös voimaballadi Metallisydän esittelee päteviä melodioita, mutta kappaleen lopussa mukaan tuleva monotoninen ja tasapaksu mieskuoro latistaa tunnelmaa. Tällaisissa huudahduksissa saisi olla mukana niin paljon tunnetta kuin mahdollista, mutta lopputulos kuulostaa enemmän jonkin sortin koneesta kuin kurkuista lähtevältä meteliltä. Sama vika pilaa Army of Immortalsin hengessä liikkeelle lähtevän Vahva kuin metalli -renkutuksen, jonka rasittava kertosäe tosin muistuttaa lähinnä Lordin kliinistä rokkausta. Hupaisaksi videoksikin päätynyt Orjatar on hieman tasapaksu yhdistelmä Pleasure Slavea ja Warriors of the World Unitedia, mutta Hammerfallin tuotantoa ja bridgeltään Judas Priestin Some Heads Are Gonna Rollia muistuttava Voittamaton paikkaa tilannetta. Pitkäsoiton päättävä Maljanne nostakaa oli jo mp3-muodossa hyvin imelää kuultavaa, ja nytkin käy mielessä, että grande finaleksi olisi voitu valita jotain sopivampaa. Materiaalia on siis laidasta laitaan, ja muutamaa sävellystä sekä huudahdusten kaltaisia yksityiskohtia olisi vielä voinut hieroa. Anssi Kipon loihtimat tukevat soundit sopivat mukaan hyvin, eikä kukaan taatusti odottanutkaan levyn kaatuvan niihin.

Suomeksi laulettu sankarihevi ei missään tapauksessa ole kuolleena syntynyt ajatus, mutta tässä muodossa se on vielä kaukana täydellisyydestä. Aika näyttää, onko juuri Teräsbetonista alan pitkäaikaiseksi lipunkantajaksi, vai puskevatko esimerkiksi enemmän voimametalliin kallellaan olevan Heavy Metal Perseen kaltaiset aktit rinnalle tai ohi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-26
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.