Clamour – Kurittu

Clamourin toisella pitkäsoitolla, joka ilmestyi yli seitsemän vuotta esikoisen jälkeen, on tyyli vaihdettu punkahtavasta meiningistä hieman rokimpaan ja astetta haasteellisempaan muotoon. Monissa medioissa on heitetty metallinen argumentti ilmaan, kun yhtyeen uutta ulosantia on kuvailtu, mutta ei tätä voi metalliksi laskea millään ilveellä. Mutta jos näin on, niin silloin taitaa meikäläisen olla aika poistua takavasemman kautta sinne mistä olen tullutkin. Sointi on rokahtavan raskasta, oikeastaan suhteellisen perusteellista perusrokkia. Tosin ajoittain Katin kitara möyryää niin alhaalla, että joku saattaa erehtyä ja luulla Clamouria metalliksi.

Taustat ovat yhtyeellä hallussa, mutta sitten tuo laulu. Tiedetään, että Suomi on tuhansien tanssilavojen maa, mutta se ei selitä tällaista laulua. Kuuntelemalla yhtyeen pitkäsoittoa ja sulkemalla silmänsä, voi hyvin kuvitella Anna Erikssonin tai Paula Koivuniemen eksyneen Clamourin studiosessioille vetämään kappaleet narulle. En pysty millään muotoa väittämään, että yhtyeen vokalisti Elina laulaisi huonosti, ei ei, laulu on loistavaa. Mutta tällainen iskelmärokki ei vaan yksinkertaisesti toimi. Kenties musiikki aukeaa jollain asteella, mutta sen ymmärtäminen vaatii korkeampaa ajattelua ja sitä ei nyt ole tarjolla pätkän vertaa.

Toinen vokaleissa häiritsevä asia on tämä 51 Koodia -tyylinen tavulaulanta. Se on tyyli jota en kerta kaikkiaan voi sietää, miksi kappaleita ei voida sovittaa kunnolla. Toisaalta jos joku lyriikka pitää saada sanotuksi, niin se sitten kanssa tehdään. Ihan vapaasti. Olen Kaikki alkaa juuri tuolla mainitsemallani tyylillä ja selkeällä All My Life -riffillä, mutta muodostuu kertosäkeeseen mennessä ihan kelpo kappaleeksi, vaikka iskelmä nostaakin vahvasti päätään. Ronski Sillalla on lopun kannutteluineen ja riffeineen levyn parasta antia. Pellit kahisevat kivasti. Samoin Pohjoiseen on levyn kärkikaartia aavistuksen utuisen alkuosan ja tarttuvan kertosäkeen ansiosta. Haparoin on alkuosaltaan loistava kappale, mutta kertosäe latistaa kappaletta ja tekee siitä aavistuksen helpon omaisen. Viimeisenä oleva Hulluus on erittäin herkkä ja kaunista kuultavaa ja tähän kappaleeseen Elinan laulu sopii erittäin hyvin. Kappaleeseen syvyyttä tuovat perinteiden rokkisoittimien lisäksi huilu, sello ja viulu.

Levyllä ei ole yhtään huonoa sävellystä, mutta tuo laulutyyli on se asia, joka pudottaa pinnat pykälällä. Energistä rokkia raskaalla kädellä soitettuna ja oikeastaan aika, sanoisinko, omaperäistä. Ei ainakaan minun korvaan ole pahemmin osunut tällaista runollisen kuuloista kaunista, mutta samalla raskasta rokkia. Annetaan vanhusten mennä tanssilavalle tanhuamaan Anna Erikssonin tahtiin kossupäissään ja laitetaan jälkikasvu nuorisotalolle katselemaan Clamouria mäyräkoirien kanssa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-12
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.