Levyarvostelut

Red Death, The – External Frames Of Reference

Metal Blade on syystä, tai toisesta alkanut kiinnitellä kelkkaansa näitä skandinaavista metallia soittavia jenkkibändejä. On metalcorea, juu, mutta tämä ei ole metalcorea, tämä on “melodödöä”, jota uskoisin amerikkalaisten väittävän omaksi keksinnökseen ja sillä saavan markkinoitua kansalleen näitä tuotoksia. Edgar Allan Poen novellin mukaan nimetty yhtye on Metal Blade -debyytillään aika mukavissa maisemissä liikuskeleva kokoonpano. Ja nyt heti kättelyssä sellainen varoituksen sananen, että olen taas tähän aikaan sunnuntaista sillä päällä, siis sillä milloin mikään ei ole kivaa. Eli tämä lätty putoaa helpommin kuin esimerkiksi tiistaina aamulla, ennen töihin lähtöä. Mutta se ei missään nimessä tee levystä huonoa. Kaikellehan on se aikansa ja paikkansa. Toisaalta väittäväthän jotkut, että kaikille on maailmassa se oikea kumppanikin.

Levyllä on ihan oikeita, mieleenjääviä kappalerakenteita, runsaasti sooloja, blasteja, riffejä, kimeämpää laulantaa ja matalaa murinaa. Esimerkiksi levyn brutaalein ralli Frames Of Reference, joka on pistetty heti avaukseen. Näin ei tarvitse kovinkaan pitkään ihmetellä, mihin yhtye nopeuden puolesta pystyy. Sooloissa sormet vaeltelevat siihen malliin, etten pysy kirjoittamisen kanssa perässä. Ja tämä koskee myös riffejä, lukuunottamatta väliosan hienoista jarruttelua ennen kliimaksia. Olisi oikeastaan mukava kuulla kavereilta henkilökohtaisesti mitä yhtyeitä heillä on vaikutteina ollut bändiä perustettaessa. Sillä ei tämä yhtye ole naisten perässä juoksemiseksi kasattu, se on varma asia.

Tuon avauksen jälkeen hieman rauhoitellaan tahtia, mutta ei siinä kuitenkaan mainittavasti tingitä millään muotoa itse laadusta. Consciousness Decay on soolo- ja riffivoittoinen kappale, jossa melodisuus tulee huomattavasti enemmän esille kuin avausraidalla. Ja tuo on pelkästään positiivinen asia. Muita levyn materiaalista mieleen jääviä kappaleita ovat Silent Machines, joka jyrää vakuuttavasti raskaiden riffiensä avulla, mutta samalla peltien kalina tuo kappaleeseen jotakin keveyttä ja inhimillisyyttä. Puolestaan From The Height Of Thousand Years on sen tyylinen kappale, joka tekee tästä musiikkityylistä erittäin mukavan kuuloista myös silloin, kun ahdistaa vähemmän. Tempo rauhoitetaan alkuun noin kolmannekseen tavanomaisesta, mutta raskautta ei kuitenkaan millään muotoa onnistuta pilaamaan. Eli siis tunnelmaa keventämään. Kokonaisuutena levy on oikeassa tunnelmassa loistavaa kuunneltavaa ja kappaleissa on oikeasti jotakin mieleenjäävää, muutakin kuin kohtuuttomat blastit ja soolojen runsaus. Jos koet, että melodisuus ei aiheuta minkäänlaisia primitiivisiä puritanismiin viittaavia oireita mielessäsi tai kehossasi, niin tutustu ihmeessä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-29
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.