Levyarvostelut

Dilemma – Toinen Puoli

Toinen Puoli, toinen virallinen julkaisu henkilönvaihdoksien kanssa painineelta Dilemma-yhtyeeltä on soitannollisesti erittäin kelpo tavaraa. Myös sovitukset ja sävellykset ovat kohdallaan. Sanoitusten liikkuessa suhteellisen synkillä vesillä. Suomen tämän hetkinen tila ja elämän monimutkaisuus ovat tällä EP:llä ruodinnan kohteena. Viimeisessä kappaleessa, Synnyin kuolemaan lauletaan väkevästi elon loppumisesta ja sen kyseenalaistamisesta. Promo-tiedoitteessa yhtye kertoo viimeisen kappaleen olevan varsin itseironisesti ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu kappale. Ainakin näin toivon, tai muuten saattaisi olla hyvä jutella jonkun ammattiauttajan kanssa.

Soitto on miehekästä metallia, jota voisi kuvailla eräänlaisenä hybridinä muutamasta ainesosasesta. Mieleeni tuli paukku, jossa olisi aineksina ainakin Nicole, Kotiteollisuus ja Itä-Saksa. Ja se sekoitussuhde voi jokaisella olla oman maun mukaan. Noiden elementtien ja osasten ulkopuolelle jää oikeastaan yhtyeen ainoa heikko osa, eli vokalisointi. Välillä käytettävä murina tuo mieleen lasten suosikkihahmon Rölli-Peikon. Ja se nyt ei ole mitenkään imartelevaa. Puhtailla lauluilla ollaan ihan kantavien jäiden päällä, mutta kun vedetään Röllin ja puhtaan välimaastossa, niin alkaa jää alla pettää. Mieleeni tulee jonkin kotimaisen nuortensarjan koulubändi, joka treenaa koulun jälkeen luokassaan tulevaa päättäjäiskeikkaa varten.

Suosikeikseni erottuvat erittäin metallinen ja monilla kerroksilla varustettu Murhattu Maa, Lampi, Silmä Silmästä, Ainoa Ajatus… ja Synnyin Kuolemaan. Oho, siinä taisi olla kaikki EP:n kappaleet, mutta hyviä ne ovat. Ainoastaan laulu saa pisteet hilattua alemmas kuin mitä soitannollinen ja rakenteellinen puoli ansaitsisi osakseen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-18
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.