Taunusheim – Nebekämpfe

Taunusheim ei ole pitänyt kiirettä esikoisensa julkaisun suhteen, sillä synnytystä on harjoiteltu demoilla jo kymmenisen vuotta. Saksalaisretkikunta yhdistelee debyytillään pohjoismaista mytologiaa kansanmusiikin keinutukseen sekä perinteisiin soittimiin ja sitoo kaiken pakettiin tunnetusti hunajaisella äidinkielellään. Parhaimmillaan folk-kitsistä ja metallista saa puristettua erinomaisia yhdistelmiä, mutta nämä veijarit eivät siihen ole pystyneet.

Yhtyeen soundi on suttuinen mutta kuunneltava: se on riittävän katu-uskottava, mutta tarjoaa samalla pohjan kertalaakista tarttuville sävellyksille. Yksinkertaisilla huilu-, torvi- ja huuliharppumelodioilla maustettu ja hieman eeppisen oloinen musisointi tuottaa ajoittain positiivisia tuntemuksia, vaikkei kyseessä olekaan millään tasolla mullistavaa materiaalia. Kaikki hajoaa kuitenkin palasiksi heti, kun yhtye nostaa kytkintä rynnistääkseen kahden markan blackhenkiseen kiitolaukkaan. Nopeat kohdat eivät sovi millään logiikalla samoihin kappaleisiin rauhallisten tunnelmointiosuuksien kanssa, ja etenkin niiden ilmeisesti arpomalla hoidettua sijoittelua sinne tänne jaksaa ihmetellä. Parhaimmillaan yhtye saa paukutuksen ja rauhallisuuden symbioosin kuulostamaan divaritason Cradle of Filthiltä, mutta valtaosin tämä narskulaululla kuorrutettu julistus on puuduttavaa seurattavaa. Yksi erinomainen kohtakin on yllättäen mahtunut mukaan, sillä nimiraidan alussa ilman minkäänlaista säestystä kuultava haikea naislaulu saa eteerisellä melodiallaan selkärangan suorastaan värisemään, ennen kuin tympeä paukutus jälleen alkaa. Kohta ei välttämättä erottuisi näin paljon edukseen laadukkaamman materiaalin seassa.

Levyn bonuksena tarjoillaan yhtyeen nimeä kantavan kappaleen video, jota kehutaan levy-yhtiön saatteessa tribuutiksi Saksan länsiosassa sijaitsevien Taunusvuorten upeille maisemille. Maisemat ovat toki komeita, ja talvinen metsä näyttääkin oikein miellyttävältä videon muutamissa kohdissa. Tuotos on kuitenkin kuvattu joko surkeilla laitteilla tai suoraan valoa vasten, joten jälki on suttuista. Kamera tärisee horkkaisesti joko tekotaiteellisuuden tai osaamattomuuden vuoksi, ja lopputulos muistuttaakin lähinnä naapurin koiran oksennusta. Yhtye itse marssii videolla turkiksin ja miekoin varustautuneena, mikä tuo elävästi mieleen Kummeli-sarjasta tutun Viimeiset pirkkalaiset -lyhytelokuvan.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-12
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.