Jesu – Jesu

Ympyrä sulkeutuu. Godflesh, jonka mm. Neurosis ja Isis mainitsevat yhdeksi suurimmaksi innoittajakseen, tuli tiensä päähän 2002. Viimeiseksi jääneen Hymns-levyn päätösraita on nimeltään Jesus, joten Justin K. Broadrickin uusi yhtye on ovelasti ylösnousemus-tematiikkaa hyödyntäen nimetty Jesuksi. Jesu on luonnollinen jatke Broadrickin vanhalle yhtyeelle, mutta siinä on myös tyylillisesti samaa kuin tämän hetken marginaalisempaa metallimaailmaa määrittävien eeppisten post/doom-aktien kanssa. Musiikillinen kiertokulku toimii siis kuten aina, mutta tällä kertaa mukana on myös ripaus ironiaa.

Olisi kuitenkin väärin väittää Jesun sulautuvan saumattomasti nykyskeneen. Jesu on minimalistisempaa, melodisempaa ja huokoisempaa tunnelmointia. Yhtyeen sitoo metalligenreen oikeastaan vain raskaasti junnaava basso ja pari jykevämpää esitystä. Broadrick laulaa pääosin puhtaasti vaihtelevan paksuisen efektihuurun lävitse ja Jesun musiikkia leimaa kauttaaltaan seesteinen, meditatiivinen ote. Askeettinen lähestymistapa on tuttu Godfleshin levyiltä, mutta äänimaailmassa ei ole samaa karuutta. Debyyttilevyn tuotanto on kerroksellisempaa ja viimeistellympää. Hiotumpi ääniasu ei sinänsä ihmetytä, sillä Broadrick kypsytteli levyä peräti kolme vuotta.

Debyyttikokopitkää edeltäneellä Heartache-EP:llä Broadrick fiilisteli rumpukoneen säestämänä entisaikojen malliin, mutta tällä hetkellä Jesu on hyvinkin orgaaninen kokoonpano, jossa vaikuttaa niin ikään Godflesh-kuvioista tutut Ted Parsons (rummut) ja Dermot ”Diarmuid” Dalton (basso). Jotakin tuosta edesmenneestä industrial-suurudesta on siis väkisinkin siirtynyt Jesuun. Broadrickin laulusta ja tavasta rakentaa kappaleensa junnaavuudelle ei ainakaan voi erehtyä. Mukana on myös metallisempi, huutovokaaleilla varustettu kappale nimeltä Man/Woman, joka on kuin suoraan Godfleshin tuotannosta. Pääasiassa Jesu, kuten se Raamatun hahmokin, pidättäytyy aggressiivisesta ilmaisusta. Jesu on kuin eteerisempi, harmonisempi versio Godfleshistä. Vihan ja nihilismin yli on kammettu, mutta katkeruus on yhä mukana säröistä melua, feedbackia syleilevässä kitarailmaisussa ja pohjalla möyryävissä bassotaajuuksissa.

Hydra Headin julkaiseman Jesu-esikoisen 75 minuuttia on jaettu kahdeksaan pitkään ja hitaasti etenevään kappaleeseen. Itselläni oli suhteellisen helppoa uppoutua Jesun musiikkiin, mutta voisin kuvitella monen aluksi ajattelevan, ettei siinä oikein tapahdu mitään. Toistuvuus on kuitenkin oleellinen osa yhtyeen ilmaisua. Musiikki vaatii keskittymistä ja syventymistä, mutta uskokaa pois, vaivannäkö palkitaan. Hypnoottisen imun vanavedestä paljastuu runsaasti kiehtovaa äänikudetta ja jopa melodista tarttuvuutta. Levy on lopulta kaikessa askeettisuudessaankin hienosyinen ja sävykäs kuuntelukokemus. Jonkin verran turhaa toistoa tosin on havaittavissa. Esimerkiksi Tired of Me ja Walk on Water ovat aika lailla samasta puusta veistettyjä. Harras tunnelma ei onneksi missään kohtaa rikkoudu ja levy jaksaa kiinnostaa koko pitkän kestonsa ajan, mikä on jo itsessään saavutus.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-06
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.