Corrosion Of Conformity – In The Arms Of God

Alkuun pikakertaus yhtyeen historiasta. Bändi aloitti jo 80-luvun alussa vahvasti hardcore-sävyisellä metallimusiikilla, joka rikkoi molemman genren raja-aitoja. Alkupään tuotannon helmeksi nousee vuonna 1985 julkaistu Animosity, jolla vokaalipuolta hoiti vielä basisti Mike Dean. 90-luvulla bändi muutti soundiaan vahvasti kaupallisempaan suuntaan muuttumalla southern-metallin ja blacksabbathmaisen riffittelyn sekasikiöksi. Yhtyeen vahvin albumi Deliverence syntyi grunge-aallon vahvimpaan aallonharjaan. Albumin vahvat metalliboogieraidat ja akustiset kappaleet loivat mielenkiintoisen vaihtoehdon grunge-soundin valtaamaan rockkenttään. Samalla kiekolla Pepper Keenan vaihtui päävokalistiksi ja kirjoitti suurimman osan materiaalista. Ei saa myöskään unohtaa Blind-albumia vuodelta 1991, joka Sepulturan Rootsin ohella pohjaa 90-luvun nu-metal suuruuksille. 1996 julkaistun Wiseblood-albumin jälkeen bändi taantui kaupallisesti sekä musiikkillisesti.

64 minuutin möhkäle In The Arms Of God on melkoinen pala pureskeltavaksi kerralla ja vaikea pala arvosteltavaksi. Edellisestä studiolevystä on kulunut aikaa jo viitisen vuotta, mutta ilmeisesti tauko on tehnyt bändille ainoastaan hyvää. Albumi tarjoaa reilun annoksen armotonta riffittelyä roppakaupalla toisaalta akustisia tunnelmointia huomattavasti on aiempaa vähemmän.

Albumilla on jälleen vahvasti edustettu Black Sabbath -riffittely, southernrock ja onpa mukaan ongittu jopa progressiivia elementtejä. Albumin kantava voima on uusi rumpali Stanton Moore, jonka armoton ja monipuolinen rumputyöskely pohjustaa bändin uutta tehokkaampaa tyyliä. Kuunnelkaapa Paranoid Opioid- tai Dirty Hands –kappaleiden loppurymistelyt. Pepper Keenanin tunnistettava vokalisointi yhdistää materiaalin tunnistettavasti vanhempaan tuotantoon. Isoa muutosta bändi ei ole tällä kertaa tehnyt. Tehokkuus kuvannee parhaiten bändin nykyistä ulosantia.

Suurin osa kappaleista kellottuu yli maagisen viiden minuutin rajan, silti lähes pitkät kappaleet pitävät mielenkiintonsa kasassa. Parhaiten raidoista nousee esille kiekon aloittava Stone Breaker vahvalla introlla ja miehekkäällä riffillään. Paranoid Opioid, jota tehdessä on selvästi käyty tonkimassa Iommin riffilaatikon ylijäämistöä. Dirty Hands Empty Pockets (Already Gone) edustaa hidasta fiilistelyä yltyen lopuksi raivokkaaseen meuhkaamiseen. Puoliakustinen hämyily Rise River Rise on hyvä hengähdystauko intensiivisen tahkoamisen lomassa. Infinite War muistuttaa kuulijoita bändin hardcorejuurista ja albumin päätteeksi COC rymistelee vielä voitokkaasti taistelutantereelle vahvan nimikappaleen muodossa.

In The Arms Of God on hyvä levy ja tyylissään loistava, silti jäin kaipaamaan vielä enemmän koukkuja. Pientä puutumista tämä levyhirviö aiheuttaa ja albumi vaatii ilmeisesti todella paljon kuuntelua avautuakseen lopullisesti. Ehkä pienellä trimmaamisella albumi olisi ollut täysosuma. COC:illa on kuitenkin tunnistettava perussoundi, joka on melko harvinaista nykyisin. Vahva paluu konkareilta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-09
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.