Sweatmaster – Tom Tom Bullet
Yhtyeen debyyttialbumi Sharp Cut ilmestyi vielä vahvimman garage-rockin valtakauden aikaan ja niitti silloin vahvaa suosiota medioiden sekä kuulijoiden parissa. Sweatmasterin tavaramerkkisoundi ei ole liiemmin tälläkään kiekolla muuttunut, uusia sävyjä on kuitenkin tarjolla ja kappalerakenteissa on enemmän vaihtelua kuin suoraviivaisella debyytillä. Kuten jo aiemmassa demo-arviossa sanoin, rockpääkaupunki näyttää vahvasti siirtyvän Turun suuntaan. Sweatmaster lataa niin kovat panokset Tommy-guniinsa, etteivät muut uskalla enää tulla silmille. Tuotantopuolella on jälleen kerran Jürgen Hendlmeierin sormet pelissä: hän on miksannut albumin. Äijästä on selkeästi tulossa eräs suomalaisen rock-musiikin luottomiehistä.
Levyllä on mukana viime vuonna ilmestyneen EP:n ässäraidat Song With No Words ja Dirty Little Things, jotka sopivat albumikokonaisuuteen täydellisesti. Lisäksi levyllä on bonuksena palkittu Song With No Words –video. Myös singlebiisi Maggots toimii paljon paremmin osana kokonaisuutta kuin yksittäisenä siivuna kakusta. Täysin uusista kappaleista paras on The Kid, jolla Sasu vokaaliosuuksillaan sukeltaa kieroutuneesti soul-musiikin syövereihin. Kauaksi ei jää myöskään Last Request, jonka loistokkuus löytyy biisin yksinkertaisuudesta ja tämä ehdottomasti positiivisessa mielessä.
Todellinen vauhtipala Good Looks, Big Deal ja vahvasti AC/DC -henkinen siivu Dirty Rabbit avaavat tietä seuraavalle helmelle, Alpha Male -biisille, jonka kieliposkessa tehdyt sanoitukset jatkavat tuttua Sweatmaster-sanoitustyyliä. Evolution Never Came This Way jatkaa samoilla linjoilla, mutta todella pelkistetty pianosäestys kertosäkeessä on suorastaan riemastuttava. Kick This Town räkäisin vokaalein on mukava välipala. North East Again -kappale banjokitaroineen on mukava lopetus albumille. Karvan yli puoli tuntia tuhtia rockia, eikä sekuntiakaan täytemateriaalia.
Aiemmin mainitsin, että The Blue Van teki vuoden retrorocklevyn. Tom Tom Bullet on mitä luultavammin vuoden kotimainen rocklevy. Vaikea tästä on enää paremmaksi pistää ja tehdä tiukempaa albumikokonaisuutta.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-19
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]