Abused Majesty – Serpenthrome
Sinfoninen black metal tuntuu olevan puolalaisilla verissä. Teini-ikäisinä uransa aloittaneet Abused Majestyn pojat esittelevät ensimmäisellä täyspitkällään kyseistä tyylilajia runsain mitoin, ja genrelle ominaisen majesteettisuuden sinetöimiseksi albumin sanoitukset on verhoiltu mytologiseen käärmekuninkaan tarinaan.
Itse musiikki liikkuu jossain Cradle of Filthin ja uudemman Dimmu Borgirin välimaastossa, tosin astetta rosoisemmilla soundeilla ja melko vaisuilla ärinävokaaleilla. Saastainen kehto tulee mieleen etenkin poikien tavasta käyttää orkestraalisia koskettimia kahden kitaran melodioiden tukena, ja esimerkiksi The Path of Sword -raidalla päästäänkin varsin lähelle esikuvaa.
Valitettavasti on todettava, että aidosti tarttuvia riffejä on tarjolla hyvin niukasti eivätkä nekään ole järin omaperäisiä. Vaikka musiikki tuntuu välillä tempaavan hetkeksi mukaansa, on suurin osa sävellyksistä niin peruskauraa, että Serpenthronea uhkaa hukkuminen levyhyllyn kryptisiin kätköihin. Sävellysten peruselementit ovat kunnossa, mutta oma näkemys jää toistaiseksi puuttumaan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-31
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.