Mars Volta, The – Frances The Mute
The Mars Volta on tänä päivänä kokeilevampi, abstraktimpi ja epäsuorempi kuin De-loused in the Comatoriumilla. Siinä missä debyyttilevy oli välillä kuin villisti kieppuva viisihäntäinen kissa ja toisinaan taas kiirettömästi, jopa raadollisen kauniisti raatoa kiertelevä korppikotka, on Frances the Mute lähempänä epäsymmetrisistä maahisista koostuvaa armeijaa – ei aivan yhtä suora ja iskevän terävä, mutta suurempi, rohkeampi ja arvaamattomampi. Parhaiten tämä ilmenee monipuolistuneissa sovituksissa ja kosketinsoitin/sample/ambienssieksperimentaatioissa. Juan Aldereten bassosoundit vetoineen, sekä myös yhtyeen latinojuuret ovat huomattavasti jämäkämmin kiinni uutukaisessa.
Ihailtavan omapäistä toimintaa aina makeaa kansitaidetta myöten. Ainut muuhun musiikillisen teokseen viittaava assosiaatio, minkä koko kuuntelun aikana koin, oli merellisestä neljännen raidan aloituskohinasta johtunut Pet Shop Boysin Go West -assosiaatio. Vaikkakin omalla tavallaan myös varsin mieleenpainuva sävellys, lienee yhteyden takana ollut enemmänkin Miranda that ghost just isn’t holy anymore:n provokatiivinen olemus, joka lempeän hitaasti, tuijottaen, laskeutuu kuuntelijan kimppuun. Omar A. Rodriguez-Lopez on toiminut keihäänkärkenä muistot pinnalle säikäyttävälle, musikaaliselle harppuunakuorolle, mille Cedric Bixler Zavala on lahjoittanut äänensä. Suorastaan häkellyttävään, aistideprivaatiohenkiseen tarinaan saumattomasti juotetut musikaaliset elementit ovat yhtä laadukkaita kuin omaleimaisiakin; lyriikat pelottavan henkilökohtaisia, uskaliaan tulkinnallisia ja monimuotoisia.
Tässä elokuvallisessa, upottavan vihreässä sokkelossa ei pisteistä sinänsä voi oikein keskustella. Niitä keräämällä pääsisi ehkä seuraavalle tasolle, mutta -vaikka suu käykin- miksi liikkua ulottuvuudessa tai toisessa suuntaan tai toiseen ennenkuin tämä hetki on nautittu viimeiseen pisaraan. Syömme lasia uudelleen. Joskus myöhemmin.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-18
Arvostelija : Tommi Hartikainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.