Opeth – Deliverance

Ruotsalaisen Opethin kuudetta studioalbumia on odoteltu jo jonkin aikaa suurella mielenkiinnolla. Looginen jatko Opethin uralle olisi ollut edellistä ‘Blackwater parkia’ kevyempi ja kokeellisempi levy, jossa laulaja Åkerfeldtin puhtaita osuuksia olisi lisätty entuudestaan. Opeth päätyi kuitenkin varsin omalaatuiseen ja onnistuneeseen ratkaisuun – bändi julkaisee lyhyellä aikavälillä kaksi levyä, joista toinen edustaa raskasta ja toinen kevyempää linjaa. Hiljattain julkaistu Deliverance on näistä kahdesta ensin mainittu.

Deliverance on edeltäjäänsä raskaampi levy, siitä ei ole epäilystäkään. Kyseessä on kuitenkin pikemminkin hienosäätöä kuin selkeä linjaveto. Rauhallisia kohtia ja puhtaita lauluja on levyllä mukana roppakaupalla, eikä Opethin omin soundi ole juurikaan muuttunut. Säikyimmät saattavat tosin pudota penkiltä jo levyn aloitusraidalla; Opethin aikaisemmilta levyiltä tuttu intromainen akustinen kitara on nimittäin tipotiessään ja ensimmäinen biisi alkaa nopealla rumpufillillä, raskaalla kitaravallilla ja Åkerfeldtin demonisella murahduksella. Deliverancen kappaleet ovat järjestäen melko pitkiä – itse asiassa pariminuuttinen ’for absent friends’ instrumentaali jää ainoana alle kymmenen minuutin. Lyriikkapuolella Deliverance liikkuu synkissä tunnelmissa ja levyn voi helposti kuunnella useammankin kerran läpi sanoituksia lukien. Kappaleet liittyvät paikka paikoin toisiinsa muutenkin kuin tunnelmien tasolla, joten halukkaille sanoituksissa riittänee pohdittavaa pidemmäksikin aikaa.

Entuudestaan siistitty soundimaailma tuo Opethin loistavat soittajat entistä paremmin esiin. Kaikki neljä kaveria ovat hämmästyttävän hyviä, eikä moitteelle jää sijaa millään saralla. Sähkökitaralle on tällä kertaa annettu mukavasti tilaa ja soolot kuulostavat ainakin allekirjoittaneen korvaan todella hyviltä. Akustiset kitarat tuovat hienoja suvantoja raskaisiin kappaleisiin, ja sävellyksien dramatiikkaan on selvästi panostettu. Myös rumpali pääsee väläyttelemään teknistä osaamistaan aikaisempaa enemmän ja hoitaakin tonttinsa erittäin mallikkaasti. Opethin laulaja Mikael Åkerfeldt on kuulunut suosikkeihini levystä ’Still Life’ asti. Åkerfeldtin ’tavaramerkkinä’ on säilynyt sekä puhtaan laulun että raa’an murinan taidokas käyttö kappaleissa. Deliverancella puhtaat lauluosuudet ovat selvästi vähemmistössä, ja niissäkin kohdissa joissa puhtaita lauluja on, laulajan ääni on jätetty taka-alalle. Uusimmalla levyllä Åkerfeldt on pystynyt kehittymään laulajana vielä entuudestaan; örinäosuuksiin on tullut elävyyttä ja äänellä on leikitty muutenkin aikaisempaa enemmän. Myös puhtaat laulut kuulostavat paremmilta kuin koskaan. Levyn äänimaailmaankin on panostettu aikaisempaa enemmän, mm. levyn nimiraidalla ‘Deliverance’ on mahtava kohta, jossa särisevä kitaramelodia soi pitkään täysin ‘irti’ muusta jyrisevästä ja tasaisen tappavasta todellisuudesta luoden jakomielisen raskaan tunnelman.

Opethin sävellykset ovat olleet aina varsin omalaatuisia. Raskaita kappaleita viedään eteenpäin akustisilla suvantokohdilla, ja Åkerfeldtin kyetessä laulamaan lähes skitsofrenisia duettoja itsensä kanssa, on levyltä vaikea löytää perinteisiä kappalerakenteita. Toteutukset ovat jopa tietyllä tavalla röyhkeitä, mutta kun yhtyeen dramatiikan taju on huikea, ei tyylirikkoja ole päässyt käymään. On oikeastaan ihailtavaa miten bändi on onnistunut pitämään oman päänsä jo pitkälti toistakymmentä vuotta ja kehittymään menettämättä musiikkinsa ainutlaatuisia elementtejä. Deliverance onkin vaikeasti avautuva, mutta erittäin palkitseva teos, joka tulee varmasti pyörimään soittimessani vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmatkin Opethin levytykset. Mielestäni kaikkien jotka eivät ole totaalisen allergisia death-vaikutteiselle örinälle kannattaa hankkia tämä levy. Yhtyeen aikaisemmasta tuotannosta pitäneet voivat ostaa Deliverancen surutta, lupaan että ette pety.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2002-11-26
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.