Levyarvostelut

TJ Ääretön – Vapaa

Jokseenkin ärsyttävän paljon armeijaan assosioituvan TJ Ääretön -nimen takaa löytyy helsinkiläispumppu, joka kumartaa perinteisen suomirockin suuria kasvoja. Vapaa on yhtyeen järjestyksessään toinen albumi ja se sisältää käytännössä koko genren skaalan laidasta laitaan: on räväkkää riffirokkiveisua, herkistelyyn taipuvaa balladia sekä menevää bilepopittelua. Yksi kuitenkin puuttuu: omaperäisyys.

Äärettömän musiikki on huolella tehtyä ja siitä huokuu omistautuminen asialle, mutta hommassa haisee kuitenkin liikaa leikkaa ja liimaa -ote. Toinen mikä vaivaa on kappaleiden kokonaisuus. Jokainen kappale kestää kahdesta reiluun kolmeen minuuttiin. Biiseistä jää keskeneräinen maku: hyvän melodiakoukun ympärille ei ole saatu tarpeeksi muita aineksia.

Perusasiat helsinkiläisillä on hanskassa ja taito löytää hyviä koukkujakin kytee siellä jossain. Pienellä itsetutkiskelulla ja särmäämisellä TJ-porukalla on edellytyksiä täyttää vaikkapa Don Huonojen jättämä paikka Suomen rokkikartalla.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-29
Arvostelija : Tuomas Kaarkoski

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.