Liekki – Rajan Piirsin Taa

Yleinen mielipide on salakavala hirmuvalta. Tuntuuko joskus, että on levy, josta vaan pitäisi pitää? Kun tällainen tunne sattuu kaikkein sympaattisimman, lutuisimman jokapojan ja -tytön -yhtyeen, Liekin kohdalla, on vastustuskyky erityisen heikko. Samalla herää kuitenkin toinen, hiipivän karvas tuntemus: kapinallinen epäilys asioiden oikeasta laidasta. Liekin kolmas levy ei ole kaiken suitsutuksen arvoinen. Ei lähellekään.

Rajan piirsin taa koostuu kiitettävän monesta ja värikkäästä elementistä. On nämä paljon puhutut hevivivahteet, eli Liekiksi poikkeuksellisen muhkeaa sointia ja ”sankarillista” hepparytmiä. On wah wah –efektein ja urkugroovein sävytettyä discofunkia. On progemaisia vivahteita ja sitä tutumpaa seesteisen helisevää kaihopoppia. Liekki saa nämä kuviot ommeltua hyvinkin koristeelliseen ulkomuotoon, mutta onnistuu vain ajoittain saamaan aikaan aikaisemmilta levyltä tuttua, vatsanpohjassa asti tuntuvaa kauneutta.

Rajan piirsin taa ei toimi kokonaisuutena. Ei alkuunkaan. Levyn suurin epäkohta on tietenkin sen armoton ylipituus. Viittätoista kappaletta ja 77:ää minuuttia on paras tukea todella läpimietityillä sävellyksillä ja dynaamisesti mielekkäällä dramaattisella kaarella. Tämä strategia ei ole ollut Liekin mieleen. Rajan piirsin taa on miltei kuulijaepäystävällinen teos. Levyn kappaleet vaihtuvat kuin karusellissa. Hurmoksellisia hetkiä ja riemua on, mutta sitäkin enemmän vain somasti soivaa tunnelmointia ja nättiä täytettä. Määrä ei korvaa laatua. Mieluummin Korpin pitkäksi venytetyt kappaleet koskettavine laulumelodioineen kuin tällaista epämääräistä ”sinne tänne”-tepastelua.

Albumia kuunnellessa tuntuu kuin oltaisiin kovasti matkalla jonnekin, mutta perille ei päästä. Toisaalta tämän pitkän samoilun päättävä nimibiisi on siinä määrin loistava esitys, että se tuntuu arvokkaalta määränpäältä. Matkan alussa taas huomionarvoiseksi kohoaa Valeria-niminen kaunistus, joka lumoaa itsensä kaikkien aikojen Liekki-parhaimmistoon. Kuutosraidan kohdalla saadaan matkaseuraa Veljistä. Ylväästi laukkaava singlebiisi erottuukin rohkeana ja tuoreena keskivaiheen joukosta. Lisää selkeästi esiin nousevia kohtia olisi kaivannut levyn dramaattisen kaareen. Tai miksei lisää laskevia, kuten hieno pianosuvanto Jäljet. Surkeita biisejä ei Liekillä ole ollut tapana tehdä, eikä niitä ole syntynyt nytkään, vaikka joitakin esityksiä vaivaakin tylsähkö puisevuus.

Liekin kaltainen, vankan näkemyksellinen yhtye tietää mitä tahtoo, eikä mieti kuuntelijan mukavuutta musiikkia tehdessä. Tämä onkin toivottavaa, mutta Liekin kaltaisen artistin tulisi myös osata luoda harmonisia kokonaisuuksia. Uusimman levynsä kohdalla se osoittaa outoa kömpelyyttä, sijoittaessaan kappaleensa summittaisen oloiseksi kokoelmaksi. Itsekritiikin puutetta osoittaa puolestaan näin roimasti ylipitkän tuotoksen päästäminen markkinoille. 3-4 kappaletta olisi ilman muuta voinut karsia pois ja levyssä olisi silti ollut kylliksi purtavaa. Ja tämän albumin piti alun perin olla tupla!

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-21
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.