High On Fire – Blessed Black Wings
Mitään saadaan kun yhdistetään kaksi Slayerin ja Motörheadin kaltaista hurjaa jyrääjää, ja lyödään sekaan matalavireistä stoner groovea? Tähän kysymykseen vastaa olemassaolollaan amerikkalainen High On Fire. Orkesteri kuulostaa itse asiassa yllättävänkin tarkasti tuolta kuvaillulta yhdistelmältä. Kitaristivokalisti Matt Piken laulussakin on sekä Tomppaa että Lemmyä. Mutta eipä tuo menoa haittaa. Yhtyeen kolmas Blessed Black Wings -kokopitkä on makeaa mannaa kaikille raskaan riffivetoisen mäiskeen ystäville.
Aluksi vaikuttaa siltä, että yhtye on jäänyt sinänsä näppärän ja toimivan fuusiokonseptinsa vangiksi, eikä kykene puristamaan ulos kuin perustoimivaa jytää. Blessed Black Wingsiin paneutuessa huomaa High On Firen kuitenkin ravistelevan itse asettamia raamejaan, mikä on tietysti täysin tervettä toimintaa. Aika ajoin trio unohtuu perkussiovoittoisille jammailutripeille, tuoden eeppisyyttä muuten suoraviivaiseen touhuun ja välillä Pike innostuu tavoittelemaan korkeampia äänialoja, joskin heikonlaisen kähinän saattelemana. Melodisemmanpuoleinen irtiotto Brothers in the Wind toimii mahtavasti, ja tarjoaa myös etevää kitararevittelyä. Parhaaksi esitykseksi nousee kuitenkin Anointing of Seer tarttuvan hypnoottisine poljentoine.
Kokonaisuutena Blessed Black Wings on vahva, muttei ikävä kyllä kestä kovin paljon kuuntelua. Jos haluaa metallinsa maustettuna kunnon rock-meiningillä, vaikkapa tyyliin Entombed ja kaipaisi vaihtelua, on High On Fire varteen otettava vaihtoehto levyhyllyyn. Se tarjoaa samanhenkiset vibat, musiikin ollessa hyvinkin erilaista. Kaljan kanssa nautittuna levy saa lisäpontta.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-23
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]