Kansalainen – Minä Olen Maapallo
Järvenpään nelihenkinen kansalaisorkesteri on julkaissut kolmannen demonsa. Akustisesta punkista progeilevaan rockmusiikkiin siirtynyt kokoonpano mainitsee vaikuttajikseen sellaisia yhtyeitä kuin YUP sekä CMX, ja juuri nämä kaksi kuuluvat musiikista eniten läpi. Epätavanomaiset kitaramelodiat, pirteät akustiset väliosiot ja aavistuksen raskaammin rokkaavat kertosäkeet voisivat olla suoraan nuoren Jarkko Martikaisen sävellyskynästä. Sama linja jatkuu kummallisissa älykkösanoituksissa, joissa on lisäksi häivähdys A. W. Yrjänän pöytälaatikkorunoutta.
Demon neljä kappaletta rullaavat kohtalaisen sujuvasti alusta loppuun ja tarjoavat välillä omaperäisiä ja tarttuviakin melodioita. Valitettavasti sekä mitäänsanomaton tuotanto että laulajan ponneton ääni tekevät tunnelmasta kovin valjun, eikä musiikki onnistu lopulta tempaamaan mukaansa. Soitto- ja sävellystaitoa tuntuu olevan, mutta esikuvien energisyydestä jäädään kauas. Seuraava demo on kuulemma tulossa jo syksyllä, ja kehotankin poikia päästämään ensi kerralla aggressionsa kunnolla valloilleen.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-23
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.