Burning Season, The – The Haze of Infatuation
Vuonna 2001 alkunsa saanut The Burning Season on viisikko, joka pitää majapaikkanaan Marylandia. Aikaisemmin nimellä Worlds Apart tunnettu metallista hardcorea soitteleva yhtye on nyt saanut ensimmäisen pitkäsoittonsa valmiiksi. Yhtye luottaa pitkälti samoihin elementteihin kuin eurooppalaiset virkaveljensä Maroon ja Cataract. Soundin perusta on rakennettu raskaisiin riffeihin, miehekkääseen huutolauluun sekä energisiin breakdowneihin nojaten.
Albumin avausraita The Eternal Now on kenties läpileikkaus soundista, joka on koko puolituntisen runkona. Edellä mainitut elementit ovat aika perustavaa laatua olevat teesit metalliselle hardcorelle. En halua käyttää sitä nimeltä mainitsematonta genre-termiä, koska siitä syntyy kuitenkin suhteellisen messevät väittelyt. Levy on siitä mielenkiintoinen, että mukana on huomattavasti vähemmän stemmalaulantaa ja enemmän säröttömiä kitaroita. Ei niitä stemmoja kuitenkaan tarvitse ihan jokaiseen kappaleeseen laittaa mukaan.
Vokalisti Mike Josleynin ulosanti on erittäin ihailtavaa, sillä se on miehekkään kuuloista, mutta samalla sanoista saa selvää. Tämä lisää huomattavasti kuuntelukokemuksen positiivisuusastetta. Kitaristit Jason Keeney ja Doug Paterno viljelevät vuorotahtiin erittäin dynaamisia riffejä, jotka istuvat hyvin biisirakenteisiin. Raskautta löytyy myös rumpupatteriston takaa, joten rytmiryhmä on todella mukavaa kuunneltavaa.
Poikkeuksena siihen harmaaseen massaan, jota tällekin alalle mahtuu suhteellisen paljon, on Losing My Voice -kappale, joka on puhtaasti akustinen biisi. Tällä ikään kuin saatetaan kuulija viimeiselle taipaleelle. Viimeinen taipale on onneksi vain levyn kolme viimeistä kappaletta, eikä mitään sen dramaattisempaa. Biisin istuttaminen viimeiseksi olisi jättänyt suhteellisen pahan maun, mutta nyt se toimii hyvin. Tätä puolituntista kuuntelee mielellään uudemman kerran, koska biiseistä löytyy uusia tarttumakohtia jokaisella kuuntelulla. Vaikka alkuun saattaa kuulostaa sille, että yksikään kappale ei jää mieleen, nimistä puhumattakaan, niin suosittelen periksiantamattomuutta levyn suhteen.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-17
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]