Music, The – The Music

Tämä Leedsistä ponnistava yhtye herätti meikäläisen mielenkiinnon MTV New:ssa ahkerasti soitetulla Take the Long Road and Walk it –videollaan. Jotain tutun, mutta selittämättömän tuoreen, oloista tässä musiikissa on. Vaikutteita on paljolti imetty 70-luvun eri tyyleistä, progressiivisesta zep-rockista funkahtavaan discoon, mutta yleissointi on silti vahvasti kiinni tässä ajassa. ”Tämä aika” olkoon hieman joustava käsite, sillä sukulaisuutta 90-luvun alun Verve -akselin brittiyhtyeisiin, on myös havaittavissa.

The Music –nelikon hengentuotosta leimaa avara, leijuva äänimaailma, jota on pahuksen miellyttävä kuunnella, varsinkin notkeasti soljuvalla, efektikaaokseen yltyvällä The Dance-avausraidalla. Se, ja sitä seuraavaa Take the Long Road Walk It ovat ehdottomasti levyn parhaimmistoa. Robert Harveyn kirkkaan eteerinen lauluääni toimii joskus puhtaasti instrumentaalisena elementtinä -niinkin vahvasti, ettei sanoja monasti edes välitä kuulla. Harvey ei silti ole äänensä kaikuefektiin verhoava keskinkertaisuus, kuten ehkä luulisi, vaan osaava ja monipuolinen laulaja. Räväkämmässä laulannassa hän kuitenkin häviää esikuvilleen, joista suurin vaikuttaja lienee Robert Plant. Suhteellisen laajan skaalan omaa myös kitaristi Adam Nutter, jonka soitto pohjaa yhtä paljon vanhaan blues– ja hard rockiin kuin erinäisiä efektifetissejä omaavaan avaruusprogeen.

Kaikissa kappaleissa ei sentään lennetä sfääreissä, vaan hieman maanläheisempiäkin hetkiä on onnistuttu saamaan mukaan levylle. Onneksi ja valitettavasti, sillä vaihtelu toteutuu tällä kertaa laadun kustannuksella. Ristiriitaista on myös The Musicin pyrkimys naittaa yhteen spacerockin haahuileva eeppisyys ja modernin rockin kontrolloidumpi koostumus. 5-6 minuuttia ei Hawkwind -kontekstissa tunnu missään, kun se taas perinteisessä, kappalemaisessa formaatissa on liikaa. Kysehän ei siis ole pituudesta vaan muodon ja sisällön harmoniasta. Ja tällä debyytillä tuo seikka on vielä hakusessa. Tässä mielessä The Musicin esikoinen on lajissaan tavanomainen, mitään mestariteoksiahan ne harvemmin ovat. Joka tapauksessa tämä levy kolahti allekirjoittaneeseen niin kovasti, että osoittautui poikkeuksellisen vaikeaksi päättää arvosanasta. Kolme ja risat.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-11-22
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.