Running Wild – Rogues En Vogue

Running Wild on erikoinen instituutio raskaan musiikin monipuolisessa maailmassa. Yli 20 vuotta valtaosin merirosvoaiheista perusheviä säveltänyt kokoonpano ei ole vuosien varrella juuri muunnellut tyyliään tai konseptiaan, vaan jopa paikalleen jämähtämisestä syytettyä Manowaria voi saksalaisten rinnalla pitää tyyliään joka levyllä vaihtavana takinkääntäjänä. Judas Priestin kappaleesta Running Wild -nimen lainannut Rolf Kasparek ei kuulopuheiden ja haastattelujen perusteella ole kovin helppo ihminen, sillä yhtyeen miehistöä on sen koko olemassaolon ajan kävelytetty lankulta mereen tiuhaa tahtia. Tuoreimmalla Rogues en Vogue -pitkäsoitolla Rolf on käyttänyt varsin vähän apuvoimia, sillä laulamisen ohella hän on itse soittanut kaikki kitarat. Kyseessä on vaatimattomasti orkesterin 13. pitkäsoitto, eikä merirosvolaivan kurssia ole luonnollisesti vieläkään korjattu mihinkään suuntaan.

Kapteeni Rolf yllättää maakravut harvinaisen keskitempoisella levyllä: Running Wildille tyypillisiä nopeita rypistyksiä ei kuulla kuin kolme, joista kaksi on vielä digipakin bonusraitoja. Keskitempoisen ja ajoittain rokkaavan materiaalin laatu osoittautuu onneksi tasaisen varmaksi. Rolf on aina onnistunut jylhien introjen luomisessa, eikä levyn käynnistävän Draw the Linen alkuun sijoitettu, hieman Deathin Voice of the Soulin hienoimpia hetkiä muistuttava komea kitarointi tee poikkeusta. Ensi kuulemalta toimivat myös vauhdikkaan Angel of Mercyn erinomainen kertosäe sekä Skeleton Dancen puoliväliin sijoitettu kerrassaan majesteettinen leadosuus. Kaikki raidat eivät ole aarrearkkuun kelpaavaa lastia, mutta muutaman kuuntelun jälkeen esimerkiksi nimiraita ja Winged and Feathered laukkaavat niin mallikkaasti, ettei Rolfin pitkäaikaiselle visiolle voi olla kumartamatta. Kornia ja kitschillä kuorrutettuahan saksalaisten meno on aina ollut, mutta ei nokkamies ole koskaan käskenytkään ottamaan sitä liian vakavasti.

Rolfille on vuosien saatossa kehittynyt erittäin tunnistettava kitarointityyli ja tapa rakentaa melodioita. Siitä huolimatta juuri levyn kitarat kuulostavat paikoin hieman oudoilta, sillä kuusikielisten sointi on paitsi kirkas ja selkeä myös hieman hatara ja turhankin ilmava. On toki mahdollista, että Rolf haluaa erottua nykyajan tanakoihin kitaroihin panostavista melodista metallia suoltavista ryhmittymistä.

Varsinaisen levyn päättävä The War on jälleen yksi osoitus Rolfin kunnianhimosta. Ensimmäisen maailmansodan syntyvaiheita ja tapahtumia kuvaavan spektaakkelin pituus venyy yli kymmeneen minuuttiin, mutta kyseessä ei ole yhtenäinen mahtipontinen eepos, vaan tavallinen Running Wild -raita, jonka perään on liitetty hyvistä melodioistaan huolimatta hieman irrallisia aineksia. Punaisen langan häviämisestä huolimatta kappaleen iloinen päämelodia nostaa hymyn huulille lähes koko levyn materiaalin tavoin. Myös viimeiseksi sijoitettu bonusraita Libertalia laukkaa komeasti, eikä Rolfin aluksessa ole vaikea valita lankun ja haikaloja kuhisevan meren sekä ruoriin tarttumiseen ja seuraavan Port Royalin -matkan välillä. Ready for boarding!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-14
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.