Mötley Crüe – Red, White & Crue
“Rahat tai henki”, on Mötley Crüen motto käynnissä olevalla kiertueellaan. Henkeä ei toki viedä maksavilta asiakkailta, vaan peliin on pantu bändin jäsenten oma henkiriepu. Lonkkaleikkauksesta toipuvan ja reumasairaudesta kärsivän Mick Marsin ulkoinen olemus saa Ozzynkin näyttämään vetreältä, mutta kaikesta huolimatta miestä viedään ympäri maailmaa kuin kuoriämpäriä. Pakko kai se on takoa, kun rauta ei ole vielä aivan jäähtynyt.
Mitä itse arvosteltavana olevaan kokoelmaan tulee, niin arvostelijan tehtävä on tässäkin tapauksessa yhtä kiitollinen kuin kokoelmien suhteen ylipäätään. Voi rääpiä turpaansa siitä, miksei se ja se biisi ole mahtunut kokikselle, tai mitä ihmettä juuri tämä kappale kokoelmalla tekee. Juupa juu. Sanotaan nyt silti, että en ymmärrä, miksi ihmeessä Red, White & Crüe on venytetty kahden CD:n mittaan. Koko reunion-kiertueessa on kuitenkin kysymys vain kulta-aikojen muistelusta, eikä niitä ole Mötleyllä ollut enää 80-luvun jälkeen. Jälkimmäinen CD:istä, joka käsittelee aikaa 90-luvusta eteenpäin, on siis aivan turha niin nostalgiamielessä kuin musiikillisesti. Loppuun tungetut pari uutta viisua sekä Rollari-koveri Street Fighting Man putoavat tähän samaa laariin.
Ensimmäinen levy onkin sitten aivan jumalattoman kova. Jollei vaikkapa Live Wire aiheuta minkäänlaista värinää, on vika kuulijassa. Jo pelkästään Shout At The Devililtä poimitut biisit nostavat arvosanan vähintään kolmoseen. Ja nostettahan ykköslevyltä löytyy biisistä kuin biisistä. “Years gone by, I’d say we’ve kicked some ass”, todetaan osuvasti 1989 levytetyssä Kickstart My Heartissa. Näillä kappaleilla potkitaan perseitä yhä edelleen, missä vain ja milloin vain. Perkele.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-07
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]