Soul Sound Day – Better Days
Jyväskylästä kotoisin oleva nelikko julkaisi vuoden 2004 puolella ensimmäisen demonsa, jolla on intron lisäksi neljä kohtalaisen pitkää kappaletta. Keskipituus on Leivon laskuopin mukaan noin 5.12. Yhtye ei ole toistaiseksi kovinkaan ahkerasti keikkaillut, sillä kalenterissa seisoo soitettujen keikkojen kohdalla ykkönen. Eli kovin on neitseellisestä ryhmästä kyse. No, ei se mitään. Kyllä niitä vielä lisää tällä meiningillä tulee.
Avausraita Who We Are antaa sellaisen käsityksen, että nyt on kyseessä suhteellisen tanakkaa tykitystä. Mutta kun introt on huiskittu alta pois, on vaikutelma edesmenneen Kerbdogin ja varhaisemman Metallican välimaastossa olevaa soittoa. Biisi on kokonaisuutena toimiva. Sävellysten osalta ei moittimista löydy. Tosin lopun kitarariffi kuulostaa ehkä aavistuksen liikaa Black Sabbathin riffille.
Kakkosraita Never Asked You For Nothing on demon rullaavin ja melodisin biisi. Kertosäkeen kimppalaulannat, yhdessä “Fuck You!”-huutojen kera tuovat mieleen alkuaikojen Anthraxin. Loppuun asti kappale pysyy hyvin kasassa ja jaksaa kiinnostaa, vaikka tuota mittaa on alun kuudetta minuuttia.
Kaksi muuta kappaletta ovat mainioita nekin. Näistä Looking For Lifella jopa hieman hempeillään, unohtamatta kuitenkaan rokin perusasioita. Biisin indierock saa seurakseen hieman thrash-komppia, jolla saadaan lisää variaatiota.
En löydä demolta kuin yhden soitollisen puutteen ja yhden tuotannollisen puutteen. Vai olisiko pikemminkin kyse kamojen säädöstä. Ari Häkkisen kitarasoolot eivät meinaa kuulua kunnolla, joten kannattaa seuraavalla demolla katsastaa tuota puolta uudelleen. Toinen miinus levyllä on laulajan ääni. Siinä saisi mielestäni olla Sami Abahassine hieman vaativampi itsensä suhteen. Lihaa laulun ympärille niin hyvä tulee. Jos et pelkää thrash-elementtejä indiessä, niin tsekkaa yhtye. Noista kahdesta haittapuolesta huolimatta, en voi pudottaa kuin yhden pinnan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-15
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]