Therapy? – Infernal Love

Klassikkolevyjäkin on monenlaisia. On olemassa niitä virallisia klassikoita, joiden merkityksen suunnannäyttäjinä niin media kuin suuri yleisökin tunnustaa. Sitten on eräänlaisia hiljaisia klassikoita. Ne pysyttelevät kaukana listasijoituksista ja vain tietyn, pienilukuisen ihmisryhmän suosiossa. Kuitenkin ne ovat kyenneet tarjoamaan tälle kapea-alaiselle kuulijakunnalleen niin vahvoja elämyksiä, että elävät vuosikymmenestä toiseen. Mana Manan Totuus Palaa voisi toimia hyvänä esimerkkinä.

Therapy?:n ilmestyessään pahasti flopannut ja levyarvosteluissa järjestelmällisesti haukuttu Infernal Love on minusta tällainen levy. Enkä usko olevani mielipiteessäni yksin. Vaikka albumilla ei ole oikeastaan minkäänlaista statusta, on se yhtä kaikki jättänyt lähtemättömän jäljen niihin, jotka ovat löytäneet sisälle levyn maailmaan.

Vuonna 1995 Andy Cairnsin mopo keuli pahemman kerran. Yksityiselämän ongelmat sekä Troublegum-levyn suurmenestys olivat sekoittaneet miehen kuviot ja reipas päihteiden käyttö alkoi vaatia verojaan. Levy-yhtiössä kuitenkin hierottiin käsiä, kun tuli aika levyttää seuraaja aiemmalle täysosumalle. Uusia Screamagereita odotettiin vesi kielellä.

Karu tosiasia kuitenkin oli, että studioon mentäessä ei paketti ollut kasassa. Cairnsin holtiton käytös ja puute valmiista materiaalista aiheuttivat kosolti päänvaivaa. Kappaleiden raakileista kuitenkin saatiin rutistettua levyllinen biisejä ja kokonaisuutta värittämään otettiin vielä tuttu sellisti Martin McCarrick, josta myöhemmin tuli myös bändin kiinteä jäsen.

Levy julkaistiin ja kävi niin kuin kävi. Myyntiluvut eivät olleet levyn edeltäjään verrattuna mairittelevia ja bändi palasi rytinällä suurten festivaalien areenoilta takaisin klubiympyröihin. Uudet biisit jättivät yleisön kylmäksi, eivätkä niiden väleihin sijoitetut David Holmesin oudot, psykedeeliset äänimaisemat tehneet kuuntelukokemuksesta ainakaan helpompaa. Menestyksen huuman jälkeinen krapula iski koko voimallaan, ja vaikka muutama levyn singleistä pääsikin useissa Euroopan maissa listoille, oli yhtyeen suosion lakipiste selkeästi ohitettu.

On sinänsä ymmärrettävää, että kriitikot teilasivat albumin. Suunnanmuutos, joka yhtyeen musiikissa oli tapahtunut, teki biiseistä monien mielestä tekotaiteellisia. Jostain syystä levylle tarttunut mahtava lataus jäi kuitenkin aivan liian vähälle huomiolle. Infernal Love on nimittäin äärimmäisen intensiivinen, sysimustaa rakkautta käsittelevä levy. Se johdattaa kuulijansa syvälle ihmismielen sivukujille, matkalle, jonka jälkeen maailma ei näytä enää samalta kuin ennen.

Levyn taikaa on vaikea purkaa sanoiksi. Se kuitenkin kulminoituu vahvaan tunnelmaan, joka on musiikissa jatkuvasti läsnä. Kappaleet ovat rankkoja tarinoita hetkistä, jolloin maailman kaunein asia, rakkaus, muuttuu nöyryytyksen, vihan ja hyväksikäytön sameaksi mereksi. Tärkeä osatekijä voimakkaan atmosfäärin luomisessa on laulaja Cairns, joka tulkitsee jokaisen nuotin sydän vereslihalla.

Nykyään Therapy? ei juuri välitä Infernal Lovea muistella. Yhtye on useaan otteeseen haastatteluissa väheksynyt levyä eikä siltä ole keikoilla soitettu pitkiin aikoihin muuta kuin Hüsker Dü -coveria Diane. Mutta albumi ei kuitenkaan ole unohtunut. Ja miksi olisikaan? Niin kauan, kuin ihmisten välinen kiintymys saa vääristyneitä muotoja, ovat nämä kappaleet ajankohtaisia. Ja harva lienee selvinnyt elämästä niin kolhuitta, ettei esimerkiksi A Moment of Clarityn pakahduttava epätoivo tuntuisi tutulta.

Arvostelu julkaistu : 2005-02-09
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.