Dunces – The Burning Heart From Hell
Tohmajärveläinen Dunces operoi melko perinteisillä ja klassisilla heavy-aineksilla ja on toiminut aktiivisesti vuodesta 2001 alkaen. Aiemmin bändi on tunnettu nimellä Sanitarium.
Nimikkoraita on sekoitus peruspowermetallia ja muuta 90-luvun tukkaheviä. Samoilla linjoilla jatkaa kakkosbiisi Free Soul. Pahaenteisesti hieman Danzigilta lainaava intro starttaa levyn onnistuneimman raidan, Demons of the Madmanin. Biisin useat osat ja hienoinen progemaisuus luovat eeposmaisen vaikutelman. Ainoastaan tämän biisin ansiosta bändi nousee tylsyyden syövereistä kuiville. Bonuksena mukana on vielä laiska ja laahaava live-versio Metallica-klassikosta For Whom the Bell Tolls, joka ei tuo lisäpisteitä bändille. Kappale on nauhoitettu Kiteen jäähallissa Nightwishin lämmittelykeikalla. Vaikka yleisö keikalla on varmasti kappaleesta pitänyt, ei se automaattisesti tarkoita, että nauhoitus kestäisi päivänvaloa.
Soundeiltaan demo on hieman laatikkomainen. Soittopuoli kulkee mallikkaasti, mutta valitettavasti kappalemateriaali on varsin tylsää. Sanoitukset ovat perinteisiä tämän genren jonninjoutavuuksia. Toisaalta tälläiselle heavylle on näinä päivinä paljon kysyntää, ehkä siitä suosiosta lohkeaa siivu myös tälle bändille.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-13
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]