Levyarvostelut

MoonMadness – Demo 2005

Tamperelaisen MoonMadnessin ensimmäinen studiodemo on saatekirjeen mukaan melodramaattista heviä. Termi antaakin osviittaa kiekon sisällöstä: metallipohjaista hard rockia, jossa tärkeä osa on rauhallista tunnelmaa luovilla syntikoilla. Suoraa esikuvaa bändille on vaikea löytää, mutta ainakin urkusoundissa kuuluvat Purple-vaikutteet.

Avausraita Thunder on demon metallisin ja samalla nopein ralli, jonka kertsi on melko tarttuva. Pelkistettyjen soundien joukosta edukseen erottuvat urut. Laulaja Sadun persoonallinen ääni jakaa varmasti mielipiteitä, mutta ainakin minun korvissani se toimii. Yleisilmeeltään rauhallista Before It’s Too Latea kantaa eteenpäin laulumelodia, jossa on jotain äijämäistä. Hempeän melodista linjaa edustaa myös syntikkapohjainen Too Much To Lose, joka ei ole yhtä tarttuva kuin kaksi muuta kappaletta.

Positiivisimpana MoonMadnessistä jäi mieleen se, että biiseistä löytyy vaihtelevuutta. Sävellyksissä on ideaa ja soundi on omaperäinen. Mutta jotain tästä vielä puuttuu. Ainakin laulu kaipaa lisää voimaa erottuakseen paremmin. Täysin samanlaista konseptia ei ainakaan tässä maassa ole tullut vastaan, joten valitulla linjalla on hyvä jatkaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-10
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.