Deadbird – The Head And The Heart

Näin sitä pitää sludgea soittaa! Amerikkalainen Deadbird osoittaa debyytillään hallitsevansa huutovokaaleilla maustetun raskaan lo-fi möyrynnän suvereenisti. Genren vahvuuksiin ja heikkouksiin kuuluva askeettinen karuus on myös läsnä. Yhtye osaa kuitenkin rikkoa sääntöjä tarpeeksi, saaden näin vaihtelua ja persoonaa järkälemäisiin sävellyksiinsä. Musiikkityylin perusluonne säilyy silti vahvana kautta linjan – lyijynraskasta, alavirevoittoista, pitemmän kaavan mukaista metallia. Deadbird on vaikea verrata mihinkään, mutta jonnekin Eyehategodin ja Neurosiksen välimaastoon tämän voisi varmistikin sijoittaa.

Deadbird onnistuu risteyttämään sludgen rujon ilmaisun eeppisen haikaileviin tunnepainotuksiin. Tämä piirre korostuu seesteisissä ja akustisissa osioissa, mutta myös Chuck Schaafin ja Alan Shortin harjoittaessa väkevämpää ja säröisempää kitarailmaisua, musiikista huokuu karua kauneutta. Juuri tämä monikerroksellisuus tekee Deadbirdin musiikista erikoislaatuista. Syvimmät uurteet paljastuvat vasta muutaman kuuntelun jälkeen, ja aluksi puuduttavalta vaikuttavista laulusuorituksista alkaa löytymään mielekkäitä sävyjä. Levyn ääreen palamiseen ei kuitenkaan tarvitse itseään pakottaa. Hieman kliseisen alun jälkeen The Head and the Heartista rupeaa aistimaan karhean vetovoimaista sielukkuutta, joka kutsuu tekemään lähempää tuttavuutta ja valloittaa lopulta niin sydämen kuin mielenkin.

The Head and the Heart etenee verkkaisimmillaan kuin valuva terva, ja rajuimmillaan se raivoaa kuin vaahtoava koski. Hieman vajaa viisikymmenminuuttinen levy on tumman tyylikästä rosoisuutta ja sielukkuutta koko matkan verran. Intensiteetti voimistuu hieman loppua kohden kunnes levy kulminoituu loisteliaaseen 11-minuuttiseen nimibiisiiin, joka tarjoa kestonsa aikana sekä synkkää hidastelua ja akustista tunnelmointia että kuolonmetallille kalskahtavaa paahtamista. Albumin valioesityksistä pitää myös mainita mahtavan luontevasti soljuvat Mt. Zero (Is Burning) ja Illuminate the Decay.

Hienon musiikillisen kokonaisuuden viimeistelee musertavan raskaat soundit. Deadbird kuulostaa siltä kuin päälle kaadettaisiin tonni kivisoraa. Brutaalin ulosannin läpi puskee kuitenkin maanläheinen kauneus, ja jopa heleä surumielisyys, mikä tekee levystä ainutlaatuisen kestävän kuuntelukokemuksen. Doom/sludge metalin piirissä tapaa harvoin näin vaikuttavan intohimoista teosta. Jos yhdistelmä southern metal ja moderni doom kiinnostaa edes millään tasolla, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän yhtyeeseen.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-19
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.