Cosmo Jones Beat Machine – No Matter How You Pray
Savon sydänmailla soi kumma blues. Cosmo Jones Beat Machinen juurekasta soundia määrittää southern rockin, afrikkalaisten viidakkorytmien ja jazzahtavan svengin lisäksi suomalaisen vaihtoehtomusiikin vinoutunut asenne. Tämän edessä rehti bluesdiggari olisi varmasti hämillään. Mikä näitä heppuja vaivaa? Kolinaa, synkistelyä, rämäpäistä autotalliestetiikkaa, ihme konehommaa ja rosoisuudessaan lähes parodiaksi lipsahtavia kähinälaulua. Kieroilu on kaiken kattavaa, ja silti tässä on sielua ja tunnetta kuin satapäisessä gospelkuorossa.
On vaikea olla ajattelematta No Matter How You Praytä eräänlaisena sukulaislevynä Astro Can Caravanin uusimmalle 21st Century Drifting Episode -kiekolle. Kyseisen jazzkollektiivin eklektisen hurahtanut asenne lienee siirtynyt Cosmo Jones Beat Machineen molemmissa orkestereissa vaikuttavan kitaristi Pekka Pirttikankaan kautta. Nelikon rähjäisen bluesin taustalla häärii erinäisiä puhaltajia, perkussionisteja, kosketinsoittajia ja naislaulajia. Ja kuinkas ollakaan, mittavaa tekijälistaa silmäillessä esiin hyppää yhden jos toisenkin karavaanarin nimi. Vaikka näiden kahden poppoon musiikkityyli eroaa merkittävästi toisistaan, rakkaus vanhaan afroamerikkalaisen rytmimusiikkiin ja ennakkoluuloton sekoitteluhenki ovat molempien taustalla.
Lyhyesti sanottuna, Cosmo Jones Beat Machinen uusi levy on täyttä rautaa. Maukkaasti rullaavan rokin lisäksi tarjolla on roimasti yllättäviä käänteitä ja hämmentäviä elämyksiä. Devil Behind the Woodpile -manailussa on pirullisen hiipivä tunnelma, mutta kuka se siellä puupinon takana oikeasti luuraa? Vanha vihtahousu itse, vai kenties Tom Waits? Kiemurtelevalla voodoo-mystiikalla flirttaileva Kenneth Neu on Death Row edustaa niin ikään albumin tummasävyisempää puolta. Sen jälkeen mennäänkin suoraan alkulähteille, tarttuvampaakin tarttuvamman Umbanda Boom O-Mami Wata Woon -afrobileraidan tahdissa. Menevyyttä on myös Aelopile Babe -pikacountryssa ja Jimi Hendrix -henkisessä I Asked for Gasolinessa. Hemmetti! Eihän tällä levyllä ole kuin helmiä helmien perään. Tai no, The Floodin perusperusblues ei ehkä ole kovin hääppönen ralli. Pientä puudutusta aiheuttaa osaltaan myös Pirttikankaan asiallisen räkäinen, mutta valitettavan monotoninen lauluääni. Siihen ne kitinät sitten jäävätkin. Go Savo!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-27
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.