Monolith Deathcult, The – The White Crematorium

Jos jostakin maailmassa ei ole pulaa, niin jarrutta ja järjettä kaasuttavista Florida-lajityypin death metal –orkestereista. Näitä tuntuu tällä hetkellä sikiävän kaikkialta muualta kuin kyseiseltä Amerikanniemeltä. Hollannista käsin brutaalia mäiskettä maailmalle välittävä The Monolith Deathcult ei vaikutteitaan peittele. Nilen suuntaan kumarretaan syvään, minkä ohessa viitataan myös vanhoihin Morrisound-mestareihin kuten Morbid Angeliin. Tästä huolimatta yhtye on onnistunut läiskimään kasaan paketillisen tehokasta metallia, joka ei kuulosta niin geneerisen haukotuttavalta kuin luulisi.

Alankomaalaiskvartetti pyrkii toisella The White Crematorium -täyspitkällään rikkomaan muottia ripottelemalla raivokkaan blast beat -tykityksen sekaan tunnelmallisuutta ja runsaasti syntikoita. Ehkei kaikkein kuuluvin, mutta selkein ero tyypilliseen veripalttumetalliin on kuitenkin kappaleiden aihepiiri. Suurin osa White Crematoriumin teksteistä liittyvät tavalla tai toisella sotaan. Tässä mielessä The Monolith Deathcultin hengenheimolaisia voisi etsiä vaikkapa Suomen Sotajumalasta. Suomi-sisu ja sodan kauheuksien tarkastelu yleisellä tasolla ei tosin kuulu hollantilaisten sanoitukselliseen strategiaan. The Monolith Deathcult esittelee teksteissään kiehtovalla tavalla sotahistoriallisia kuriositeetteja ja kauheuksia. Esimerkiksi Army of the Despised kertoo murhaajista, raiskaajista ja muista rikollisista koostuneesta, häikäilemättömästä Dirlewanger-natsiprikaatista, joka syyllistyi poikkeuksellisen julmiin sotarikoksiin. Pirullisesti laahaava White Crematorium -eepos puolestaan kertoo pahamaineisesta, Siperiassa sijainneesta Kolyma-vankileiristä.

The White Crematorium on hetkittäin kiinnostava myös sävellyksellisellä tasolla, pääpainon ollessa keskivertoa tiukemmassa mutta yllätyksettömässä paahtamisessa. Militaristisen tehokas tuotanto antaa voimaa ja volyymiä The Monolith Deathcultin metalliseen hyökkäykseen, mutta mahtavan arsenaalin tueksi haalitut melodiat tuppaavat olemaan säyseämpiä sävytteitä tai puolitiehen jääneitä Nile-mukaelmia. Yhtye heittää kehiin oivallisiakin koukkuja, vain tuhotakseen ne päättömällä jyräyksellä tai kaavamaisen tympäännyttävillä tremolovingutussooloilla. Yhtyeen sävellykselliset voimavarat eivät kerta kaikkiaan riitä voittoon asti. Tämä on harmi, sillä kokonaisuutena The White Crematorium ei ole lainkaan hassumpi levy. Sen perusteella The Monolith Deathcultilla on kaikki edellytykset taistella itsensä death metalin valiosarjaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-30
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.