Levyarvostelut

Kamelot – The Black Halo

Amerikan voimaprogeässät jatkavat kuudennella pitkäsoitollaan tutuilla linjoilla. Kappaleiden mahtipontinen ja melankolinen tunnelma pääsee oikeuksiinsa viimeistellyn sovituksen ja erinomaisen tuotannon ansiosta. Kitarasoundin dynamiikka on todella kohdallaan, kuten Thomas Youngblood levyn esittelylehdykässä lupaa. Valittamisen aihetta ei siis periaatteessa juuri ole, mutta valitetaan kuitenkin vaikka viran puolesta.

Kamelotin ongelma on The Black Halolla sama kuin yhtyeen aiemmillakin tuotoksilla. Loistavista sävellyksistä, kuten vaikkapa levyn avaavasta March of Mephistosta, eksytään aika ajoin vaeltelemaan keskinkertaisuuden ankeille poluille. Tällä kertaa ajatus hukkuu onneksi vasta reilusti levyn puolivälin jälkeen, ja silloinkin vain hetkittäin. Mitään todellista syväsukellusta ei Kamelot siis nytkään tee, mutta napakymppi missataan edelleen.

Vanhoille Kamelotin faneille ja muille progressiivisesta powermetallista pitäville The Black Halo on kuitenkin yhtä varma valinta kuin jäät kossuvissyyn. Triviasta kiinnostuneille mainittakoon vielä, että albumin avausraidalla kuullaan Dimmu Borgirin Shagrathin ja Stratovariuksen Jens Johanssonin musisointia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-07
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.