Cloudscape – Cloudscape
Ruotsalaiset uudet bändit jaksavat yllättää. Tuntemattoman Doctor Weirdin raunioille kasattu Cloudscape kuulostaa varsin raikkaalta. Se tarjoilee debyyttilevyllään onnistuneen paketin progressiivisilla elementeillä höystettyä melodista perusheavyä. Progekikkailua ei ole onneksi liikaa, vaan meno on varsin suoraviivaista ja mukaansatempaavaa.
Levyn alku lupailee todella paljon, sillä As the Light Leads the Way, Under Fire ja Aqua 275 ovat todellisia makupaloja. Viimeksi mainitun alkuriffi on kerrassaan hieno. Mutta mitäs ihmettä sitten tapahtuukaan? Levyn loppua kohti meininki laskee biisi biisiltä. Kikkailu lisääntyy ja sävellysten intensiteetti putoaa. Joihinkin kertosäkeisiin on saatu vielä tarvittavaa iskua, mutta muuten alun taika hävitetään.
Parhaat kappaleet on takuulla laitettu tarkoituksella alkuun, sillä niin selkeä muutos on. Täydellisen viiden biisin EP:n tästä kyllä saisi. Kannattaa silti laittaa nimi Cloudscape korvan taakse, siitä saattaa tulevina vuosina tulla vielä suuri nimi. Jos pidät melodisesta ja hyvin tehdystä metallista, ei tähän ensimmäiseenkään levyyn tarttuminen aivan pieleen mene.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-21
Arvostelija : Jari Kuusisto
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]