Black Maria, The – Lead Us To Reason

Kanadalainen The Black Maria on raavittu kasaan kolmen bändin jäännöksistä. Näistä kolmesta tunnetuin on Grade, joka vaikutti juuri silloin kun screamo teki tuloaan maailman pahuuden seuraksi. Kaksi, vähemmän tunnettua ovat Zyon ja New Day Rising. Graden keulilla vaikuttanut Kyle Bishop on siirtynyt tässä yhtyeessä hieman taka-alalle ja on ottanut kitaran kaulaansa. Yhtyeen kanssa studiossa on tuottajana ollut hääräämässä ja nappuloita vääntelemässä Mike Green, jonka kenties tunnetuin tuotos on Yellowcard.

Lead Us To Reason on helppo luokitella siihen emotionaalisen rokin kaatopaikkaan, jossa majaansa pitää tälläkin hetkellä turhankin moni yhtye. Nämä bändit eivät oikeasti erotu toisistaa juuri millään tavalla. Tämän yhtyeen tapauksessa ehkä pienoinen oljenkorsi on olemassa, mutta se rajoittuu lähinnä kahteen seikkaan. Graden menneisyys sekä piano. Jos nämä ovat eväät, niin kyllä siinä saa aika tekijä olla, jos meinaa sanansa saada kuuluviin. Yellowcard yritti muistaakseni viulun kanssa tuoda musiikkiinsa uutta ulottuvuutta. Joten nyt kokeillaan pianoa.

Tuo mainitsemani piano on isossa osassa kappaleessa nimeltä The Lines We Cross. Samoin biisillä on käytetty myös selloa. Biisi sinänsä on ihan hyvä, mutta se ei juurikaan kokonaiskuvaa kohota. Laulaja Chris Grayn vokalisointi on tasaisen harmaata ja muutenkin kalpea. Kovin tulee sellainen tunnelma, että tässä ei nyt ole kaikki irti mitä herrasta lähtee. Mirrors and Cameras on taas puolestaan sen tyylinen kappale, jota voisin kuvitella tyrkytettävän radiosoittoon, ainakin melodian ja tarttuvan kertosäkeen puolesta. Sirens on oikeasti hyvä kappale, jonka soisin kuitenkin sellaiseksi ralliksi, josta yhtye ottaisi oppia uusia kappaleita tehdessä. Ei siis kopioimalla tätä, vaan saamalla biisin melodiat tarttumaan muihinkin kappaleisiinsa. Albumin viimeinen, rokkaava Rats In The Prison, on ehdottomasti albumin paras raita. Kappaleella on jo sitä hieman eläimellistä soitantaa, johon yhtye parhaimmillaan kykenee

Viimeisellä kappaleella yritetään epätoivoisesti korvata kuuntelijalle menetetty aika, edes jollakin tapaa. Vierailevana vokalistina on Every Time I Die -yhtyeen Keith Buckley. Oikeastaan tämä albumi olisi pitänyt typistää kolmen, taikka neljän kappaleen EP:ksi.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-15
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.