Thyrfing – Vansinnesvisor

Ruotsalaisten folkmetallistien neljäs kokopitkä sisältää kahdeksan veisua mytologista paahtoa. Thyrfing ei ole aikaisemmin sattunut allekirjoittaneen kohdalle, ja kun kerrotaan, että yhtyeen musiikki oli aiemmin kallellaan viikinkimetalliin, hyvä niin. Vansinnesvisorilla ei missään kohtaa kuulla sellaista ylenpalttista pohjoismaista sankaripaatosta, tai muuta sarvipäistä veneilymusaa – silti tällaisia elementtejä on, mutta onneksi vain mausteina. Samalla kun totean, että tämä erityislaji ei kolahda minulle tippaakaan, on myönnettävä, että pieninä annoksina se sopii Thyrfingin musiikkiin erinomaisesti. Nyt puhutaan siis erittäin monivivahteisesta ja innovatiivisesta metalliorkesterista, jonka tavassa yhdistellä kansanmusiikkia, aasatarua ja rajua mättöä on tyylikkyyttä ja omaperäisyyttä. Laulettu kieli on kaiken lisäksi ruotsi, joka tuo kappaleisiin omaa uskottavuutta. Näin siis paria englanninkielistä biisiä lukuun ottamatta.

Vokalisti Thomas Väänäsen rääkäisyjä ja huutoja värittävät kertosäkeissä melodisemmin lauletut, kuoromaiset taustat, jotka ovat parhaimmillaan pirun tarttuvia ja luovat Thyrfingille ominaista soundia. Runsaasta folkpainotteisuudesta tulee mieleen, että yhtye on kuin raskaampi versio Hedningarna –yhtyeestä, varsinkin Världsspegelnin tunnelmallisemmassa soinnissa. Toisaalta Draugs Hargissa ja Vansinnesvisanissa runtataan niin kalman -ja vihankatkuisissa merkeissä, että death/blackmetal –vaikutteet ovat enemmän kuin ilmeiset. Sanat ovat tuossa jälkimmäisessä ”hulluuslaulussa” täynnä aihepiiriin sopivia, kaoottisia kauheuksia: Djävlar anamma/Svält och bedrövelse/Pest och förintelse/Död och förbannelse. Ei ehkä kaikkein kauneinta ruotsiriimiä, mutta toimii kuin tauti tässä yhteydessä. Sanoitukset ovat kauttaaltaan vahvoja, vaikka tiettyyn kliseisyyteen sorrutaankin. Viittauksia pohjoismaiseen tarustoon on joissakin teksteissä todella paljon, ja huomaan usein olevani aika pihalla niitä lukiessani. Pelkällä Odinin ja Torin tuntemuksella ei pitkälle pötkitä.

Thyrfingia kuunnellessa ei tule aika pitkäksi. Kappaleet ovat rakenteeltaan ja sävellykseltään vaihtelevia, riffeissä on ideaa ja Väänänen hoitaa lauluhommat tiukan räkäiseen, runsaasti ärräpäitä viljelevään tyyliin. Olisikohan tuo vahva ärräpainoitteisuus suomalaista perua? Biiseissä on räikeästi erottuvia, loistavia osioita, jotka aikaansaavat lievää tasapainottomuutta muuten eheissä kokonaisuuksissa. Eihän tämä oikeasti vaivaa, on vaan vaikeaa sanoa miksei yksikään Vansinnesvisorin kahdeksasta kappaleesta ole nappiosuma. Ehkä se johtuu sovituksellisesta hiomattomuudesta. Parhaimpia yrityksiä ovat kuitenkin kakkos- ja kolmosraidat Digerdöden ja Världspegeln. Niissä kiteytyvät onnistuneemmin Thyrfingin musiikillinen idea. Suosittelen ehdottomasti.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-11-14
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.