Moonsorrow – Verisäkeet

Moonsorrow ottaa neljännella albumillaan askeleen kohti menneitä Suden Unen aikoja. Poissa on edellisen Kivenkantaja-levyn mahtipontisuus on tiessään ja tilalle on saatu pelkistettyä, mutta äärimmäisen toimivaa ja suomalaista folkmetallia. Yhtyeen soundi on yhä helposti tunnistettava ja laajemman soitinvalikoiman myötä entistä monipuolisempi. Kokonaisuus on kuitenkin aiempaa primitiivisempi.

Koskettimien osaa on vähennetty radikaalista, kuin myös yhtyeen tunnusomaisia mieskuoroja, joita saa odottaa lähes levyn puoliväliin saakka. Verisäkeet on muutenkin hyvin raaka ja brutaali teos, jonka kappaleet tuntuvat kertovan kunnian sijasta synkkyydestä ja pimeydestä. Sävelet ovat pelkistetyn kylmiä ja ne kuulostavat tutun Bathoryn lisäksi yllättävän Emperor-henkisiltä. Julmuuden tunnetta lisäävät Ville Sorvalin aikaisempaa vihaisempi äänenkäyttö sekä mustan metallin keinoin ärjyvä kitaravalli. Kauniin maanläheisillä akustisilla osioilla on tietenkin myös oma paikkansa levyllä, vaikkakin ne ovat lähinnä vain mausteita jylhässä kitaravoittoisuudessa. Viimeiseksi säästetty Kaiku onkin jotain aivan muuta: nuotion kipinöitä, akustista musisointia ja miehisen herkkää yhteislaulua. Kappale ei erityisemmin herätä minkäänlaisia tuntoja, mutta se toimii hyvänä lopetuksena.

Verisäkeet on totuttuun Moonsorrow-tyyliin erittäin vaikea levy, eikä pelkästään biisien pitkien kestojen vuoksi. Keskimäärin 15-minuuttisiksi kellottuvat viisut ovat täynnä punaisen langan ympärille kasattuja osia, jotka muodostavat levyn jokaisesta kappaleesta oman kansantarunsa. Näiden kertomusten sisäistäminen on haaste kokeneellekkin kuulijalle. Välillä tuntuu, että biisejä on pitkitetty liikaa, eikä hyvää materiaalia tunnu olevan kuin seitsemän tai kahdeksan minuutin kestoon. Tästä huolimatta levy ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnu tylsältä.

Kyseessä ei ole Moonsorrow’n paras levy, mutta jaetulle toiselle sijalle noustaan kevyesti. Verisäkeet ei kuitenkaan pidä otteessaan Voimasta ja Kunniasta -levyn tavoin, vaikka siitä riittääkin musikaalista ruokaa pitkäksi aikaa ja sille on helppo povata pitkää ikää. Tarjolla on siis pelkistettyä synkkää eeppisyyttä ja mustanpuhuvaa folk-aggressiota, jota kelpaa kuunnella.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-05
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.