Harmaa – Airut:Aamujen

Jotkut saattavat tuntea Tenhin, tuon tummilla sävyillä mestarillista tunnelmamusiikkia maalailevan yhtyeen. Kaksi tenhiläistä, Ilmari Issakainen ja Tyko Saarikko, tykästyivät niin orkesterinsa Airut:Ciwi -nimisen EP:n pianovetoisempaan lähestymistapaan, että päättivät omistaa kokonaisen levyn tuonkaltaiselle ilmaisulle. Näin syntyi Harmaa, ja sen myötä tämä Airut:Aamujen -albumi.

Harmaa eroaa aika lailla Tenhin folksävytteisestä, synkkyyteen taipuvaisesta mystiikasta. Airut:Aamujen laulut tuovat pikemminkin mieleen 70-lukulaisen Suomi-progen. Piano sykkii sydämenä läpi levyn. Sen ympärille rakennetaan lihaa ja luuta basson, rumpujen ja laulun avulla. Vaikutelma on tyylikkään riisuttu, muttei minimalistinen. Piano seikkailee hyvinkin mutkittelevilla poluilla, pistäen tunnelman ailahtelemaan tumman kohtalokkuuden ja korkealentoisen taiteilun välillä. Jos Tenhin musiikki on kuin jokin selittämätön luonnonvoima, kuulostaa Harmaa ihmismielen selittelyltä, osin sympaattisen haparoivalta, osin tympäisevän teennäiseltä.

Harmaan levyä kuunnellessa ei toisaalta voi olla aistimatta sitä hartautta ja lämpöä, jossa musiikki on syntynyt. Runollisesti muotoillut sanoitukset ja hienosti suunnitellut kannet tukevat tätä vaikutelmaa. Silti Airut:Aamujen ei tahdo koskettaa, vaan pitää etäisyytensä. Ehkä se johtuu Tyko Saarikon möreästä, taka-alalla hiipivästä laulusta. Tenhiin miehen shamanistisen dramaattisia sävyjä sisältävä ulosanti sopii mainiosti. Harmaan konkreettisempaa laulumuotoa tavoittelevissa kappaleissa selkeämpi laulutyyli tukisi sävellyksiä paremmin. Kakkoslaulaja Janina Lehto avittaa muutamassa esityksessä, mutta yleisesti ottaen ihmisäänteen osuus musiikissa jää epämääräiseksi, ja valitettavan toissijaiseksi.

Musiikissa on toki pidättyväisyyden ja vapaan soljuvuuden välistä jännitettä, mutta liian vähän kuohutaan, liian paljon piilotetaan kiven alle. Laulun vaatimaton luonne suhteessa yliyrittämisen partaalla heiluvaan pianoprogeen kuulostaa epäsuhtaiselta, eikä lopulta kovinkaan kiehtovalta. Eipä silti, kyllä Airut:Aamujen sisältää muutaman helmen. Ehkä kaikkein progressiivisempaa laitaa edustava instrumentaalieepos Kuvajainen rönsyilee niin herkullisen holtittomasti, ettei siihen voi kuin ihastua. Ryhdikkäämmin esitetty Luopumisen laulu on levyn onnistuneimpia perinteisemmän kaavan mukaisia kappaleita, mutta ehdoton ykkönen on Hiensynnyksi nimetty kieroilu, joka hetkeksi rikkoo seremoniallisen vakavailmeisyyden, ja pistää irvistykseksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-03
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.