Astro Can Caravan – 21st Century Drifting Episode

Megalomaaninen autotallijazz-kollektiivi Astro Can Caravan on palannut toisella kokoillan mielenlaajennusoperaatiollaan. Väkeä orkesterissa on aikaisemminkin häärinyt runsaanlaisesti, ja tällä levyllä karavaani sen kun pitenee vaan. Kahdenkymmenen nimen mittaiseksi paisuneessa tekijälistassa vilahtaa konkareita niin Deep Turtlesta kuin Värttinästäkin, mutta suurin osa muusikkokatraasta lienee edelleen nuoremman polven savolaismuusikkoja. Kollektiivin kakkoslevy 21st Century Drifting Episode on pukattu pihalle Zergan ja Siamese Soundsin kautta ja edustaa hienoista edistysaskelta jo sikäli mainioon Questral Placesin nähden.

Astro Can Caravanin musiikkiin on uutukaisella ilmaantunut enemmän tarttuvia koukkuja ja selkeämmin kappaleiden ehdoilla liikkuvaa soittoa. Sävellyksissä on johdonmukaisuutta silloinkin kuin ne etenevät epäjohdonmukaisesti. Samalla musiikki on yleisluonteeltaan haastavampaa ja kirjavampaa. Edellislevyhän jakautui perin jyrkästi friikimpiin lo-fi-jameihin ja menevämpään, isosointisempaan osastoon. 21st Century Drifting Episode on tässä suhteessa paljon tasaisempi levy. Sekoittuneisuutta ilmentää parhaiten ajelehdinnan sulavan viileällä svengillä aloittava Tungan Tudu, jonka keskiosassa hypnoottisen viettelevä poljento keskeytyy musiikin hajotessa improvisoiduksi hämyilyksi. Toki levyltä löytyy tiiviimmin ilmaistua bileraitaa, kuten minuuttiin ja neljäänkymmeneen sekuntiin puristettu timantti Moon Boots.

Minunkaltaisen jazz-diletantin ei kannata edes yrittää päteä vaikutteiden nimeämisellä. Isot pojat puhuivat Questral Placesin kohdalla Miles Davisista, Sun Ra’sta ja Fela Kutista, mutta tätä uutta levyä kuunnellessa tulee itselläni vain yksi vertauskohta mieleen; niin ikään kotimainen instrumentaaliryhmä Alamaailman Vasarat. Molemmat a-alkuiset combot ovat osoittautuneet todellisiksi guruiksi kyhäämään äänimaailmaltaan eksentrisiä, etnisen elokuvallisia cocktaileja. Vaikka tämä monipäisempi ensemble fuusioi vaikutteitaan huomattavasti psykedeelisemmällä otteella, on 21st Century Drifting Episodella kuultavissa selkeitä yhtymäkohtia edellä mainittuun sekstettiin. Esimerkiksi Beef Jeans hiipii yhtä häiriintyneesti kuin jotkut Vasaroiden sävelmistä ja melodiavaranto on samalla tapaa ”itäeurooppalainen”. Sympaattisen elokuvallis-etnisen assosiaation puolestaan synnyttää Dark Bravos, jossa voi halutessaan kuulla pariisilaisneiti Amélien ja buenosairesilaisherra Astor Piazzollan kohtaamisen.

Soundillisesti Astro Can Caravan on omaa luokkaansa. Pääosan kaappaa tietenkin puhallinosasto, joka pistää vasken ja puun paitsi vinkumaan, parkumaan ja ärjymään myös lumoamaan ja rauhoittelemaan. Kaikenlaisia pintoja hyödyntävät perkussionistit venyvät afrosta avantgardekolinaan, koskettimissa on funkia ja sci-fiä ja kitaristit heittävät efekteillään taitavasti pientä sävytettä sinne tänne. Tuotanto kuulostaa yhtenäisemmältä kuin aikaisemmin. Rupista autotallisoundia ei myöskään ole vedetty överiksi, vaan se on juuri sopivan lo-fi tukeakseen soittimista puristettua epäsovinnaista äänikudetta.

Astro Can Caravanin toinen levy on loistoesimerkki innovatiivisesta ja ennakkoluulottomasta fuusioimisesta. Juuret ja vaikutteet tuodaan rohkeasti esille, mutta niiden kanssa ei myöskään pelätä leikkiä. 21st Century Drifting Episode on tunnelmointeineen, tanssittavine grooveineen ja freak-out trippeineen hyvin värikäs levy. Tosin, kaikessa monenkirjavuudessaan ja vaihtelevuudessaan jotkut kappaleet jäävät hieman kasvottomiksi. Itse jäin kaipaamaan paria muutamaa nerokasta ässäraitaa lisää. Mutta jos ajatellaan että debyytillä niitä oli noin puolet ja tällä levyllä 2/3, ja että kehityssuunta jatkuu samana, voidaan tältä porukalta seuraavaksi odottaa todellista mestariteosta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-20
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.