Au Pair – Voiko Tämä Rakkaus Olla Synti

Tukevaa kulttisuosiota nauttiva ja erinäisiä demopalstoja jo pitkään dominoinut Au Pair on saanut ensimmäisen kokopitkänsä valmiiksi, ja taivaan kiitos onkin. Voiko tämä rakkaus olla synti on säälimätön potku suomalaisen rockmusiikin persuksille ja sivallus sovinnaisuuden korville. Valtakunnalliseen suosioon tällaisella etikankatkuisella raakuudella on mahdotonta yltää, vaikka edistyksellisyydessään Au Pair onkin vailla liikoja vertailukohteita.

Jyväskyläläisnelikko Au Pair jalostaa Radiopuhelimet-tyylisen postpunkin progressiivisempaan ja avantgardistisempaan suuntaan. Erotuksena muihin outolintuihin yhtyeellä on riveissään tärkeä mies, joka panoksellaan muodostaa tämän kodinhoitajan arpiset kasvot. Vokalisti Tomi Tuomaala on sekä laulumetodeiltaan että sanoitustaidoiltaan täysin omaa luokkaansa koko valtakunnassa. Jotain sanojen tasosta kertoo varmaan se, että aikoinaan Tuomaala on nakutellut rivejä tilaustyönä Timo Rautiaiselle. Mies äyskii, puhkii, julistaa, huutaa ja narisee jäljittelemättömästi katkerat ja rumat säkeensä, joissa pohditaan kaikkea vinoutunutta sekä hieman erilaisia ihmissuhteita ja -kohtaloita. Muuta yhtyettä tippaakaan väheksymättä on selvää, ettei Au Pair olisi näin erityinen tapaus ilman Tuomaalan panosta. Hän on mies, jonka tekstejä haluaisin kernaasti analysoitavaksi vaikka edessä häämöttäviin ylioppilaskirjoituksiini.

Levyn ensimmäiset neljä raitaa mennään läpi sellaisella metelillä ja nopeudella, että meininki muistuttaa lähinnä kymmenen poliisin ratsiaa kerrostaloyksiössä. Erityisesti aiemmilta julkaisuilta tuttu Juhlat toimii kiihdytetyllä tempollaan huomattavasti aiempaa paremmin. Tästä ihmisluontoa hersyvästi kritisoivasta, vain hieman yli minuutin mittaisesta kappaleesta on tehty myös palkittu musiikkivideo, jossa ruualla leikkiminen on jo melkein oikeutettua. Polveileva jälkipunk pysyy bändillä kiitettävästi hyppysissä, ja erityisesti rumpali Räisänen erottuu edukseen raivoisalla mutta joustavalla otteellaan.

Puolenvälin jälkeen tahdit hidastuvat, ja laulujen aiheet käyvät entistä painostavimmiksi. Ahdistava Tuulee kasvaa kärsivällisesti ja yltyy lopussaan puistattavan häiriintyneeseen mylvintään. Berliinin kansainväliset ajoneuvomessut muistuttaa melodioiltaan varhaisemmasta CMX:tä. Tosin Yrjänäkään ei varmaan osaisi rustailla näin viheliäistä eurokritiikkiä. Lyhyt johdatus meijeriteollisuuteen on dadaistisessa, jopa hauskassa irvokkuudessaan selvää tappomateriaalia ja timakkaa riffittelyä. Välillä vain ei oikein tiedä, että saako tällaiselle hymyillä vai ei. Tekstivetoinen Au Pair on aiheiltaan haudanvakava, mutta myös niin riemastuttavan ilkeä ja katkera. Katkelmia lyriikoista voisi tähän yhteyteen viljellä loputtomiin, mutta musiikillisesta yhteydestään irrotettuina ne kärsisivät liikaa. Kehotankin, tai paremminkin määrään jokaisen haasteellisempaa musiikkia vierastelemattoman tutustumaan itse Au Pairin verevään ja rouheaan säveltaiteeseen.

Ainakin minuun Au Pair tekee täysosuman. Yhtyeessä on edistyksellisyyttä, raivoa, huumoria, älykkyyttä, angstia ja viihdyttävyyttä vallan täydellisessä mittasuhteessa. KTMK -perinnön jatkajana yhtye on jo nyt kunnioitettavan pitkällä, ja tällainen täyspitkä ei voi jäädä noteeraamatta hieman suuremmaltakaan yleisöltä. Kovilla jutuilla kun on aina puskaradion tuki takanaan, oltiin sitten miten indietä tahansa.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-17
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.