Levyarvostelut

Laura Sippola – Sahara

On lauluntekijöitä ja Lauluntekijöitä. Laura Sippola on Lauluntekijä, ja oikein komealla L:llä. Olen ällistynyt, että hänen veroisensa muusikko on kyennyt pysymään tähän asti kaukana parrasvaloista. Olisikohan nyt artistilla itsellään peiliin katsomisen paikka? Eihän näin hienoilla biiseillä voi jäädä huomiotta edes vahingossa.

Sahara on indiepopin juhlaa. Musiikki muistuttaa hieman Tori Amosta, mikä johtuu ehkä pääasiassa siitä, että nytkin hallitsevina elementteinä ovat piano ja laulu. Liian tiiviit vertailut eivät kuitenkaan tee tässä tapauksessa oikeutta, sillä Sippola kykenee hienosti luomaan oman uniikin tyylinsä.

Kuten Amosillakin, ovat lyriikat myös Sippolan musiikissa tärkeässä roolissa. Sanoitukset antavat henkilökohtaisen ja intiimin vaikutelman ja niissä vilahtelee parhaimmillaan tyylikkäitä lyyrisiä oivalluksia. Välillä ne tosin ovat suoruudessaan jopa hieman kiusallisia. Vaikka jotkut kielikuvat varmasti ovat tarinankertojan näkökulmasta asiaankuuluvia, kuulostavat ne ulkopuolisen korvissa hieman kömpelöiltä. Sippola kuitenkin pitää vakavienkin aiheiden äärellä pilkkeen silmäkulmassa, ja tämä tekee sanoituksista nautittavia.

Sävellykset ovat levyn suola. Mainiona esimerkkinä Sippolan kekseliäisyydestä on suomen, italian ja englannin välillä leikittelevä Tebon sanoi (my love), joka svengaa aivan mahtavasti. Biiseissä yhdistellään eri musiikkityylejä omaperäiseksi ja perinteisiä sovitusratkaisuja rikkovaksi keitokseksi, ja lopputulos osaa yllättää moneen otteeseen. Myös Sippolan vähäeleinen ja vireen rajamailla häilyvä ääni antaa biiseille oman, erikoisen lisänsä. Jokunen suvantokohtakin levyltä löytyy, kuten turhan sulkeutuneeseen fiilistelyyn sortuva Kamerunin helmi. Kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan himmennä.

Laura Sippola osoittautuu levyllään lahjakkuudeksi, joka kykenee kietomaan kuulijan tehokkaasti pauloihinsa. En näe mitään syytä miksi hän ei voisi saada nykyistä laajempaa huomiota musiikilleen. Massasuosiota tällä musiikilla tuskin saavuttaa, mutta laajemman tunnustuksen biisinikkarina Sippola varmasti ansaitsee.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-30
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.