Kontackto – Kasperi Laine & kummitusorkesteri
Jossakin olevuuden ja olemattomuuden rajamailla joukko toisistaan tietämättömiä henkiä kerääntyvät kuin rituaaliin. Henkien yllä leijuu valtava, pyhän taudin riivaama koura, joka heiluttelee sormiaan taikurikapellimestarin elkein. Henkien meteli kuohuu äänen merenä, sekoittuen ja kiteytyen merkitykselliseksi muodoksi. Kummitusorkesteri on puhunut.
Kasperi Laine alias Kontackto, tunnetaan paremmin Kaucasin vokalistina ja äänitaustojen luojana. Lappeenrantalais-DJ:n soololevyltä hip-hop elementtejä saa kuitenkin etsiä kissoin ja koirin. Muutamaan vokaalisämpleen on eksynyt ripaus räppiä, mutta muuten kyseessä on puhdas instrumentaalilevy. Tunnelmallisesti liikutaan osin Kcs:n levyiltä tutuissa surrealistisen painajaismaisissa tunnelmissa, mutta kappaleet ovat paljon vapaamuotoisempia ja kollaasimaisempia. Itse ”orkesterihan” koostuu eri ihmisten aikaansaamista äänistä ja paikkojen ambienssista, jotka Kontackto on kerännyt yhteen, sekoittanut, muokannut ja pistänyt svengaamaan särkyneiden rytmien tahtiin. Levyn raidoilla seikkailee jousisoittimia, kontrabassoja, kummallisia piipityksiä ja mystinen hahmo nimeltä Charlie.
Tulos on mykistyttävä. Kontackto sorvaa elektronista musiikkiaan vähintään yhtä taitavasti ja yhtä näkemyksellisesti kuin ison maailman konevelhot. Cex, Wagon Christ ja Amon Tobin ja monet muut nimet tulvivat mieleen, mutta mikään ei oikein sovi kuvaamaan Kasperi Laineen & kummitusorkesterin toispuoleista tunnelmaa. Vaikka perusvire säilyy tummana läpi levyn, on siinä myös kevyesti keinuvaa jazzia ja absurdia huumoria. Puhumattakaan huuruisesta trippailusta. Kontackton musiikki on humalluttava sekoitus inhimillisen eläväistä tekstuuria ja teollisen karua melumaailmaa.
Kasperi Laine & kummitusorkesteri on hyvin erikoinen levy, joka ei varmastikaan puhuttele kaikkia. Ajoittaisen pitkäksikin venyvän ajelehdinnan vuoksi se on myös levy, joka sopii lähinnä kuunteluun ja chill-out-henkiseen kotitunnelmointiin. Pienellä viilailulla tämä olisi todellinen konemusiikin mestariteos, mutta on tämä nytkin pelottavan lähellä täydellisyyttä. Vuoden kovimpia kotimaisia.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-29
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.