Soundbyte, The – Rivers Of Broken Glass

The Soundbyte ei kuulu yhtyeisiin, joista tulisi helposti mieleen sanottavaa, saati kirjoitettavaa. The 3rd and the Mortal -kokoonpanosta tuttu Trond Engum on työstänyt Soundbyten materiaalia rauhassa jo vuodesta 1998, mutta aika on ollut kypsä debyytin julkaisulle vasta loppuvuodesta 2004. Engum kertoo sävellysprosessin kestäessä tutkineensa tieteellisesti äänen fyysistä luonnetta ja yhdistelleensä sitä taiteelliseen ilmaisuun, minkä perimmäinen tarkoitus jää epäselväksi, mutta kieltämättä The Rivers of Broken Glassin jokainen hetki kielii tarkkaan harkitusta konseptista sekä rauhassa ja huolella valmiiksi viilatuista ideoista.

Musiikille on täysin mahdotonta yrittää määritellä minkäänlaista genreä, sillä jo muutaman kappaleen aikana mielessä ehtii vilistä valtava joukko erilaisia nimiä, joilta Engum on tuskin kuitenkaan ottanut vaikutteita. Materiaalia voi yleisesti kuvailla jonkin sortin tunnelmametalliksi, jossa vallitsee pääosan ajasta seesteinen ja rauhallinen ilmapiiri. Välillä kappaleilla ei tosin ole metallin kanssa mitään tekemistä, vaan kuulija huomaa killuvansa seesteisessä ambientpumpulissa. Engum laulaa tyynesti kuin Nick Cave ja hetken päästä kuin Peter Steele. Taustalla vilisee tasaisen rauhallisen kitaroinnin ja koneiden surinan ohella kaikenkarvaisia ääniratkaisuja jousisektioista outoihin teollisuussoundeihin. On hämmästyttävää, että musiikki kuulostaa kevyeltä, vaikka kaiuttimissa pörisee jatkuvasti valtavan monesta lähteestä tuleva äänimassa.

Hämmentävimmät hetket koetaan Waiting-raidalla, jolla Engum yhdistää Steelen naisia kostuttavia mutinamaneereita perverssiin saksofonisoundiin ja röyhkeään poljentoon, joiden seurauksena kappale voisi olla jonkin jenkkiläisen myöhäisillan talk show’n uudelleen sovitettu tunnussävel. Sitten sukelletaan taas 80-lukulaisesta popista muistuttavien melodioiden kautta Twin Peaks– ja The Prisoner -sarjojen musiikilta haiskahtavien pätkien kanssa kitarasooloon, joka voisi olla peräisin Bathoryn Nordland-eepoksilta. Ajoittain kuulee The Black Leaguen rauhallisimpia hetkiä muistuttavaa leppoisaa krapulatunnelmaa. Water-raidalla mukaan otetaan myös rauhallista, mutta samalla eloisaa teollisuusjytinää, joka saattaisi nostaa kappaleen hyväksi tanssiveisuksi maailmanlopun bileissä. Vierailevan neitosen norjaksi laulaman Til Ungdommen -raidan eräs melodia muistuttaa häiritsevän paljon Herra kädelläsi -virttä. Taustalla pahaenteisesti vellova äänimassa kuitenkin paljastaa, ettei kyseessä todellakaan ole tavallinen sunnuntaitoimitus.

Trond Engumilla on ollut mielipuolinen visio, jota on ainakin kokonaisuutena jokseenkin vaikea ymmärtää, mutta käytännössä mistään kappaleesta ei löydy ratkaisevasti heikompia tai puuduttavampia kohtia. Levyn kuuntelu ei ole helppoa, mutta jo hieman keskittymällä siltä löytää tukun tummalla tavalla kauniita melodioita ja häiriintynyttä, mutta jollain tavalla rauhoittavaa tunnelmaa. Teoksen todelliseen sisäistämiseen saattaa kuitenkin mennä yhtä kauan kuin sen säveltämiseen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-02-24
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.