NAS – Street´s Disciple

Nasin kuudes studioalbumi oli nimetty mahtipontisesti God’s Soniksi. En tiedä missä valossa Nas isänsä näkee, mutta 70-luvulla mainetta niittänyt soullaulaja Olu Dara ei ole jumala, ei edes soulin kummisetä.

Sen sijaan Nas itse on parhaimmillaan taivaallista tasoa. Vuonna 1994 julkaistu debyyttialbumi Illmatic on kiistatta yksi hiphop-historian merkkipaaluja. Levy on äärimmäisen rehellinen ja katu-uskottava albumi vielä tuolloin teini-ikäiseltä Nasilta.

Debyytin jälkeen Nas koetti mukautua valtavirtaan, veti ylleen design-puvun, leikki gangsteria ja otti aimoaskeleen harhaan. Musiikillinen harharetki kesti mieheltä kymmenen vuotta, mutta nyt Nas on jälleen löytänyt kyvyn tehdä laadukasta ja uskottavaa hiphoppia.

Street’s Discipline on hirvittävä järkäle. Tuplalevyä on pelottavaa tehdä, mutta Nas on haalinut jostain itsevarmuutta musiikkiinsa ja osoittaa olevansa samassa iskussa kuin vanhoina hyvinä päivinä. Jos debyyttialbumi Illmatic oli rehellinen katuelämän kuvaus, niin Street’s Discipline on vanhentuneen ja perheellistyneen hopparin tarinaa aikuisen miehen elämästä.

Koko kahden levyn pakkauksesta ei löydy notkahduksia, joten kokonaisuus on pelottavan toimiva. Radiossa soittoaikaa reilusti saanut Bridging the Cap toimii takuuvarmasti. Samaa laatua pitää yllä levyn nimikkoraita, joka on edellä mainitun kappaleen tavoin nauhoitettu Nasin isän kanssa.

Moni muu olisi laittanut hanskat naulaan odottaessaan kymmenen vuotta ja monta albumia löytääkseen uudelleen kultasuonen. Ilmeisesti Nas on keskimääräistä sitkeämpi kaveri, jota potkii eteenpäin rakkaus musiikkia ja hiphoppia kohtaan. Nasir Jones ansaitsee kiistatta viisi tähteä ja papukaijamerkin.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-19
Arvostelija : Panu Hietaneva

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.