U2 – How To Dismantle An Atomic Bomb

Irlantilainen U2 on monessa suhteessa yksi aikamme tärkeimmistä rockyhtyeistä. Maailman suurimman bändin tittelistä uskottavasti kilpaileva ryhmä on 1980-luvun puolesta välistä lähtien löytänyt tiensä niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin sydämiin. Samalla kokoonpanolla vuosikymmeniä takoneen ryhmän uuden levyn julkaisu on aina mammuttimainen mediatapahtuma. Harvinaista U2:n tapauksessa on, että se on aina myös musiikillisesti mielenkiintoinen tapahtuma. Ilokseen voi huomata, että bändi parantaa kuin sika juoksuaan.

Edellisen All That You Can’t Leave Behind -levyn pliisut aikuisrockbiisit saivat haikailemaan kokeellisen Achtung Baby -mestariteoksen perään. Ennen uuden levyn ilmestymistä nokkamiehet Bono ja The Edge hehkuttivat julkisuudessa seuraavan levyn olevan rockimpi paluu vanhoihin aikoihin. How to Dismantle an Atomic Bomb on monessa kohtaa levy, jolla bändi plagioi itseään. Vähintäänkin levyn suurimpia vaikuttajia ovat olleet U2:n vanhat julkaisut.

Sinkkubiisiksi valittu Vertigo poikkeaa muun levyn linjasta hieman Offspring-tyyppisellä renkutuksella. Miracle Drug ja City of Blinding Lights ovat kevyesti parasta U2:ta kymmeneen vuoteen. Jälkimmäinen on kuin kaiken summaava prototyyppi U2-hitistä. Kaikki elementit The Edgen kitaroinnista biisin rakenteeseen ovat löydettävissä. Viime vuoden paras biisi. Biisimateriaali kuulostaa niin paljon U2:lta kuin se vain on mahdollista. Vaikka Bonolla on ääni paskana ja enää ei lähde yhtä kirkkaasti kuin ennen, on vanhan miehen karheammassa kurkussa jotain mielenkiintoista.

Levylle on harmittavasti eksynyt taas muutama turhanpäiväinen aikuisrockveto. Väsyneen kuuloisia raitoja ei saisi olla näin hyviä biisejä laimentamassa. Lienee turha edes sanoa ääneen, että soundit ovat huippuluokkaa. The Edge ja kumppanit ovat tapansa mukaan taas keksineet pieniä, mutta merkityksellisiä tuotannollisia jippoja kitarasoundiin. Toisaalta, lähes katottomalla budjetilla ja tuottaja-armeijalla, johon kuuluvat muiden lisäksi Steve Lillywhite, Daniel Lanois, Brian Eno ja Flood, voisi odottaa jopa vähän yllätyksellisempää ja uudempaa soundia. Tällä kertaa keitos on kuitenkin tehty samalla reseptillä, mutta paremmin kuin koskaan ennen. Uuden fanin on helppo aloittaa bändiin tutustuminen tästä levystä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-09
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.