3 Inches Of Blood – Advance And Vanquish
3 Inches of Blood on hieman outo ilmestys Roadrunner Recordsin lähinnä moderniin metalliin keskittyneessä katalogissa. Vancouverilaiskuusikko tavoittelee 2000-luvun ihanteiden sijaan parinkymmenen vuoden takaisia heavyunelmia. Maidenin melodisuutta yhdistellään Priestin rankimpiin riffeihin sekä Running Wildin piraattiteemoihin ja eeppisen ylväisiin leadeihin. Yhtyeen 80-lukulaisuuden sinetöi Megadethin ensimmäisten teosten levynkannet piirtänyt Ed Repka, jonka luoma Advance and Vanquish -kansi ei juuri selvittäviä kuvatekstejä kaipaa.
Nikkarit saavat soittimistaan irti pääosin laadukasta tai vähintään kuunneltavaa jälkeä. Yksinkertaisella kertosäkeellään selkäytimeen tarttuva Deadly Sinners ja riffiensä osalta hyvin sovitettu Fear of the Bridge vakuuttavat. Kahden eri miehen hoitamalle vokalisoinnille on jätetty suuri rooli melodioiden luomisessa, mikä on on varmasti omiaan myös jakamaan mielipiteet levystä. Suuremman vastuun kantava Jamie Hooper kuulostaa erittäin paljon Jon Olivalta ja hallitsee peruslaadukkaan raspikurkkuääntelyn ohella King Diamond -malliset korkeat kiekaisut.
Kolikon toisella puolella häärii Cam Pipes, jonka kurkkusyöpäisen black metal -vokalistin äännähtelyä muistuttava raakkuminen on tehokas keino karkoittaa etenkin varttuneempi perinneheviä ostava asiakaskunta Advance and Vanquishin luota. Miehen korina on millä tahansa asteikolla mitattuna varsin julman kuuloista, ja musiikin melodisuus tuo sen esille huomattavasti paremmin kuin tavallisella murina-albumilla tapahtuisi. Levyyn keskittyminen muuttuu ajoittain sietämättömäksi liian totisen kärinän vuoksi. Muutaman kuuntelun perusteella tuleekin mieleen, että jos herra Pipes kävelytettäisiin lankkua pitkin haikaloja kuhisevaan mereen, 3 Inches of Bloodin merirosvolaivalla olisi huomattavasti paremmat edellykset pysyä pinnalla Port Royaliin saakka. Tällä miehistöllä uppoaminen saattaa vähintään keskitasoisesta kappalemateriaalista huolimatta tapahtua koska tahansa.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-13
Arvostelija : Antti Kavonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.