Adastra – The System Falls Apart
Helsinkiläinen Adastra on edennyt jo kolmanteen demoonsa. Tyylillisesti ja soundiensa puolesta The System Falls Apart kulkee Priestin ja Maidenin jalanjälkiä. Vaikutteita on ammennettu toki muiltakin alan klassikkoyhtyeiltä, ja ne kuuluvat välillä turhan selvästi. Living a Lien pääriffi on pöllitty Thin Lizzyltä ja Crossroadsin A-osa tunnelmoidaan kovasti Sabbathin Planet Caravanin hengessä. Kun tähän lisätään vielä vokalistin huojuva ja munaton esitys, voisi ajatella Adastran olevan täyttä kuraa.
Näin ei kuitenkaan ole. Pojilla on nimittäin vahva melodiantaju, kunnian mennessä lähinnä sävellyksiä rustaavalle kitaristi Olli Anttilalle. Joka biisistä löytyy toimiva kertosäe, vähintään pari kunnon riffiä ja yleensä vielä mainio kitarasoolokin. Omaa tyyliä on aikaa etsiä, sillä bändin keski-ikä taitaa jäädä alle kahdenkymmenen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-11
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.