Nevea Tears – Do I Have To Tell You Why I Love You

Kalifornialaisen Nevea Tearsin viime syksynä Eulogy Recordsin kautta julkaistu debyytti on nyt tammikuussa julkaistu laajemmalla jakelusopimuksella, lähinnä Euroopan osalta, Century Median kautta. Yhtyeen emocore-soundia on laajennettu, mielestäni erittäin onnistuneesti, käyttämällä koskettimia. Tosin osassa kappaleita Jeff Matajan koskettimet ovat enemmänkin taustalla kuin pääosissa, vaikka niitä olisi voinut käyttää vielä enemmän kuin nyt on tehty.

Albumin kappaleet ovat nimetty suhteellisen oudolla tavalla. Vai mitä sanotte näistä: Who Would Be Tom Selleck? tai Johnny Cash V. The Space Coyote? Albumin avaava kappale Who Would Be Tom Selleck? on kertosäkeeltään suhteellisen melodinen biisi. Ainoastaan ajoittaiset screamcorelle ominaiset lauluosuudet, jotka muistuttavat enemmänkin potilasta kirkumassa lääkettä kurkkumätäänsä, saavat biisin kokonaisarvon laskemaan huomattavasti alemmas kuin biisi todellisuudessa on. Kakkosralli Helium Queen toimii breakdownien ja kertosäkeensä ansiosta mainiosti. Edes ajoittainen kirkuminen, onneksi hieman vähemmässä määrin, eivät tällä kertaa pääse pilaamaan biisiä. En nyt oikein osaa sanoa, onko varsinaiset vokaalit juuri tuota kirkumista vai puhtaasti laulettua osuutta. Joista viimeksi mainittu toimii huomattavasti paremmin.

Raidoista Helium Queen on selkeästi voimakkain ja sävellystyönä vahvin esitys. Kolmosraitaan Johnny Cash V. Space Coyote on saatu ujutettua kasariheville ominainen kitarasoolo. Ja tuosta soolosta ei voi kuin sanoa, että se toimii todella hyvin kertosäkeen jälkeisessä osassa. Alkuosaltaan hieman rauhallisempi Heavy Breathing on myös albumin parhaita biisejä. Heavy Breathingin rauhallisuus ja seesteisyys toimivat vedenjakajana albumin puolessa välissä ja tarjoavat samalla hieman happitaukoa. Seuraavana kuultava instrumentaali on kuin jatkoa edellisen biisin maalailevalle soundimaailmalle.

Albumin neljä viimeistä raitaa kuljettavat kuuntelijan kohti edessä häämöttävää loppua, vuoroin vauhdilla ja vuoroin taas hieman hidastetummalla fiiliksellä. Mutta lopun koittaessa tulee sellainen fiilis, että haluaa koittaa uudelleen mitä levyn kuuntelemisesta seuraa. Saisiko koskettimista enemmän irti, alkaisiko kirkuvaan lauluun tottua vai pitääkö levy jättää hyllyyn pölyttymään. Yhden pinnan joudun pakosta pudottamaan kirkuvista vokaleista, mutta muuten platta on kelpo tavaraa. Ja ennen kaikkea, hieman poikkeava muista screamo- tai emocore-yhtyeistä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-22
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.