Levyarvostelut

Smak – Hallanvaara

Smak on hyvinkin lyhyessä ajassa onnistunut kiilaamaan itsensä varsinkin teiniyleisön suosioon. Bändin nimi kantautui ensimmäistä kertaa korviini sen voitettu Junion Ääni & Vimman vuonna 2002. Tuolloin bändin jäsenet olivat vain 13-vuotiaita. Tämä jälkeen onkin tapahtunut Smak-leirissä melkoisesti. Tuottaja Teja Kotilainen nappasi bändin talliinsa ja debyyttialbumin julkaisua on valmisteltu siitä lähtien.

Hallanvaara-single on debyytin toinen lohkaisu ja sekin on saanut paljon soittoa kotimaisilla radiokanavilla. Faktana voisi vielä mainita, että Smakin edellisen singlen arvio Noisessa on kerännyt toiseksi eniten lukukertoja koko sivuston historiassa. Edellä on ainoastaan Kotiteollisuuden Helvetistä Itään –arvio, joten faneja bändillä tuntuu riittävän.

Entä sitten se musiikki. Edellinen Myrsky-single vielä kätteli Linkin Parkin kanssa melkoisesti, mutta Hallanvaarassa tuota uusiometallisuutta ei kyllä ole nimeksikään. Hallanvaara onkin ilmeisesti tulevan albumin balladiosastoa. Jousivetoisesti etenevä biisi antaa bändistä hieman monipuolisemman kuvan, mikä varmasti on ollut ideana. Hallanvaara on pätevän oloinen radiokappale, mutta ei tämä ralli minkäänlaisia tuntoja herätä kyllä missään. Vokalisti Kallen ääni loppuu välillä ylä-äänissä pahasti kesken. Onkohan ”miehelle” tulossa äänenmurros? Ainakin olisi kannattanut harkita vielä toisen kerran laulusovituksia.

Sinkkibiisin radioeditin lisäksi sinkulla on hyvin apulantamainen akustinen Itsemurha-biisi. Apulanta vain tekee tämäntyyliset biisi huomattavasti paremmin. Olen ilmeisesti pudonnut tämän bändin kohderyhmän ulkopuolelle, koska myöskään tästä biisistä ei irtoa tuntoja. Kokonaisuudessaan Smakin single on ihan ok-tasoa, mutta erityisesti Kallen vokaaliosuudet alkavat oikeasti ärsyttää pidemmän päälle. Jousisovituksien ansiosta nostetaan arvosana kolmosen puolelle.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-13
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.