Visions Of Atlantis – Cast Away

On toki ollut odotettavissa, että Nightwishin, Evanescencen ja vastaavien ruuanlaitossa etevämmän sukupuolen edustajilla koristeltujen orkesterien menestys houkuttelee markkinoille muitakin samoja eväitä syöviä retkikuntia, jotka pyrkivät esikuviensa opeilla näitä parempiin tuloksiin. Nyt, kun tästä on kädessä konkreettinen esimerkki, on huvittavaa todeta, miten kaukana idolien esitysten tasosta todella ollaan.

Visions of Atlantista on vaikea käsitellä muuna kuin vientitukea nauttivana Nightwishin EU-pikkuserkkuna. Laululintu Nicole Bognerin äänessä on kieltämättä paljon samaa tyyliä ja kliinisyyttä kuin kiteeläiskollegansa äännähtelyssä, mutta laadun puolesta itävaltalainen jää armotta lehdellä soittelemaan. Vaikkei Turusen hoilailu missään tapauksessa kuulu suosikkeihini, siinä on sentään jonkin verran voimaa ja nykyisin ehkä kredibiliteettiäkin. Valitettavasti yhtye ei tyydy Bognerin oraaliseen antiin, vaan vastakkaista sukupuolta edustava Mario Plank saa myös huomattavan paljon vastuuta. Mies sopisi kevyen äänensä ja höpönassumaisen ulkomuotonsa puolesta huomattavasti paremmin jonkin sortin poikabändiin.

Yhtye ilmoittaa haastatteluissa erottuvansa kollegoistaan popimmalla otteella, mikä pitää kieltämättä paikkansa. Holopaisen sävellysten lisäksi vaikutteita otetaan surutta 80-luvun listamusiikista, mikä tuo Cast Awaylle lisää omaperäisyyspisteitä, mutta tuhoaa samalla osan sinfonisen musiikin uskottavuudelle välttämättömästä mahtipontisuudesta. Levyn tarttuvimpaan kastiin lukeutuva Lost-raita on erinomainen esimerkki yhtyeestä samanaikaisesti parhaimmillaan ja hirveimmillään. Kammottavasta euroviisunostatuksestaan huolimatta tehokkaasti korvien väliin tarttuva kertosäe saa seurakseen säkeistön, jonka voisi hyvin kuvitella soivan TV-shopin Superhits of the 80s -mainoksessa. Myös Dreamtalesta muistuttavalla melodialla varustettu Realm of Fantasy toimii kohtalaisesti, mutta todella raskaaksi vastapainoksi sijoitetut keskinkertaiset ja korniudessaan puistattavat raidat vievät tällä kertaa voiton kuunneltavista. Tunnelmaltaan lässähtänyt balladi Winternight ja neljänteen potenssiin korotetulla yltiöpositiivisuudella ryyditetty siirappieepos Lemuria kohtelevat kuulijaa yhtä lempeästi kuin kolmen päivän krapula.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-22
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.